Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtajaksi Pekka Sirviö

Transdev NETTI Pekka Sirvio SMALL_original

Tampereen Raitiotie Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Pekka Sirviön. Sirviöllä on pitkä kokemus joukkoliikenteen johtotehtävistä, ja hän on esimerkiksi vastannut HKL-Raitioliikenteen johtajana Helsingin kaupungin raitioliikenteen tuottamisesta. Sirviö toimii tällä hetkellä matkustuspalveluja tuottavan Transdev Finland Oy:n toimitusjohtajana.

Pekka Sirviö aloittaa uudessa tehtävässään 1.10.2017, johon asti Tampereen Raitiotie Oy:n vastaavana toimitusjohtajana jatkaa Janne Salonen.

Transdev Finland Oy:n palveluksessa Sirviö on ollut vuodesta 2015. Toimiessaan vuosina 2007–2015 HKL-Raitioliikenteen johtajana Sirviö vastasi Helsingin kaupungin raitioliikenteen operoinnista, kaluston hankinnasta ja ylläpidosta sekä radan ja ajolankaverkon ylläpidosta ja rakentamisesta. Lisäksi Sirviö on toiminut aiemmin Alstom Transportissa, Fiat Ferroviarian Suomen-yksikössä ja Transtech Oy:ssä.

– Pekka Sirviöllä on monipuoliset näytöt joukkoliikenteen eri tehtävistä ja siksi erinomaiset edellytykset johtaa Tampereen Raitiotie Oy:tä mittavassa joukkoliikennehankkeessa ja vastata raitiotiejärjestelmästä liikennöinnin alettua, sanoo Tampereen Raitiotie Oy:n hallituksen puheenjohtaja Asko Koskinen.

– Raitiotie tukee Tampereen kaupungin ja kaupunkialueen kasvua sekä vastaa uusiin liikennetarpeisiin. Raitiotiejärjestelmän rakentaminen on ainutlaatuinen hanke, jossa mukanaolo on kunnia. Toimitusjohtajana pääsen hyödyntämään kokemustani kalustohankinnasta, ylläpidosta, rakentamisesta ja operoinnista sekä tekemään yhteistyötä Tampereen kaupungin eri toimijoiden ja Raitiotieallianssin kanssa tulevaisuuden raitioliikenteen eteen, toteaa Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtajana 1.10.2017 aloittava Pekka Sirviö.

Loppuvuodesta 2016 perustettu Tampereen Raitiotie Oy tulee vastaamaan tilaajan roolissa raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta ja rahoituksen järjestämisestä sekä myöhemmin raitiotiejärjestelmän toimivuudesta.

Yhtiön tehtävänä on edistää hyvää yhteistyötä Tampereen kaupungin ja Raitiotieallianssin välillä, varmistaa hankkeen kustannusarvion ja aikataulun pitäminen sekä toteuttaa raitiotien rakentaminen turvallisesti ja niin, että töistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa kaupunkilaisille ja alueen yrittäjille. Lisäksi yhtiö on mukana kehittämässä raitiotiestä tulevaisuuden liikennejärjestelmää, joka tukee kaupunkiseudun kasvua.

Teemu Sipilästä VR:n lähiliikennejohtaja

5132c5_sipil__-teemu

Matkustajaliikenteen lähiliikennejohtajaksi on valittu Teemu Sipilä. VR Groupin lakiasiainjohtajana vuodesta 2010 toiminut Sipilä aloittaa tehtävässä maaliskuun 2017 aikana. Tehtävää aiemmin hoitanut Topi Simola siirtyy uusiin haasteisiin VR-konsernin ulkopuolelle.

Koulutukseltaan Sipilä on oikeustieteen maisteri ja on ennen VR-konserniin tuloaan toiminut vaativissa lakitehtävissä usean vuoden ajan. Syksyllä 2016 Sipilä toimi hetken myös VR-konsernin tytäryhtiön VR Trackin vt. toimitusjohtajana.

Lähiliikennejohtajana Sipilä vastaa sekä HSL–alueen että VR:n lähijunaliikenteen laadukkaasta ja tehokkaasta operoinnista sekä kilpailukyvyn jatkuvasta kehittämisestä. VR solmi 1.4.2016 alkaen HSL-liikenteen operointi- ja kunnossapitosopimuksen, joka päättyy kilpailutetun liikenteen alkamiseen vuonna 2021.

– Lähiliikenteen toiminta on kehittynyt viime vuosien kovan työn tuloksena positiivisesti. Otan innolla vastaan haasteen uudesta vaiheesta, jossa katse on kilpailutukseen valmistautumisessa. Asiakaskokemuksen sekä laadun parantaminen yhdessä henkilöstön kanssa ovat avaintekijöitä, kertoo Sipilä.

– Olemme todella iloisia saadessamme Teemun kaltaisen ammattilaisen viemään lähiliikennettä uusiin haasteisiin, sanoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen.

Teemu Sipilä:
− VR-konsernin lakiasiainjohtaja vuosina 2010-2017
− työskennellyt aiemmin vaativissa lakitehtävissä mm. Fortum Oyj:ssä
− s. 1974
− oikeustieteen maisteri

VR Trackin toimitusjohtajaksi Harri Lukkarinen

Harri Lukkarinen / VR, Valokuvaaja: Juho Kuva

Harri Lukkarinen / VR, Valokuvaaja: Juho Kuva

VR Groupin infrayhtiön VR Trackin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Harri Lukkarinen. Hän aloittaa tehtävässään heti. Yhtiön edellinen toimitusjohtaja Ville Saksi irtisanoutui syyskuussa.

Harri Lukkarinen on tähän asti vastannut VR Trackin rakentamisen liiketoiminnasta ja toiminut aiemmin myös kehitysjohtajana. Yhtiön palveluksessa hän on työskennellyt vuodesta 2005.

–    Harri Lukkarisella on vankka kokemus infratoimialasta. Hän on ollut mukana kehittämässä VR Trackin kotimaan liiketoimintaa ja osoittanut erinomaista osaamista yhtiön uudistumisessa, VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson toteaa.

–    Alalla ollaan isojen haasteiden edessä. Samaan aikaan kun kilpailu kiristyy, VR Track hakee voimakkaasti kasvua myös uusilta liiketoiminta-alueilta. Tästä erinomainen esimerkki on Tampereen raitiotieallianssi, jossa yhtiö on mukana. Näen, että Lukkarisella on erinomaiset edellytykset ja kykyä kehittää VR Trackia edelleen, parantaa sen asiakaslähtöisyyttä sekä luoda uusia kasvumahdollisuuksia.

–    On hienoa ottaa vastaan uusi tehtävä ja päästä yhdessä ammattilaistemme kanssa rakentamaan VR Trackista yhä vahvempaa osaajaa, Harri Lukkarinen toteaa.

VR Trackin vastuulla olleissa rautateiden kunnossapitokohteissa on havaittu puutteita. Yhtiö on pahoillaan tekemistään virheistä ja suhtautuu asiaan äärimmäisen vakavasti.

–    VR Trackilla on kokemusta radan rakentamisesta ja suurista projekteista yli 150 vuoden ajalta. Haluamme palauttaa luottamuksen toimintaamme ja olemme jo tehneet merkittäviä muutoksia vastaavien virheiden välttämiseksi. Meille on tärkeintä olla luottamuksen arvoinen ja toteuttaa infrahankkeet ja -urakat laadukkaasti sekä turvallisesti. Olemme myös vahvasti mukana koko alan ja sen teknologian kehittämisessä, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhä parempia palveluja, Lukkarinen painottaa.

VR Track on rautatiejärjestelmien osaaja

VR Track on Suomen suurin radanrakentaja sekä yksi suurimmista infra-alan rakennusliikkeistä ja suunnittelutoimistoista. Yhtiön palvelut kattavat koko infrahankkeen elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon. VR Track on myös merkittävä rautatiemateriaalien toimittaja. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa.

VR Trackin ja sen tytäryhtiöiden liikevaihto on yhteensä 307 M€. Yhtiössä työskentelee 1700 rakennus- ja suunnittelualan osaajaa Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön asiakkaana ovat mm. valtio, kunnat ja satamat sekä rautatiepalveluja ja muita infrarakentamisen palveluja käyttävät yritykset. Suurin asiakas on Liikennevirasto.

Harri Lukkarinen:

–    syntynyt 1970
–    DI, rakennus- ja yhdyskuntatekniikka.
–    VR Trackin rakentamisen johtaja vuodesta 2013, toiminut aiemmin myös kehitysjohtajana.
–    VR Trackin palveluksessa vuodesta 2005.
–    työskennellyt aikaisemmin infrarakennuttamisen johtajana Jaakko Pöyry Infraan kuuluneessa CMC Terasto Oy:ssä.
–    INFRA ry, urakointivaliokunnan jäsen vuodesta 2013.

Rolf Jansson VR Groupin toimitusjohtajaksi

rolf_jansson_vrgroup

VR Groupin toimitusjohtajaksi on nimitetty Rolf Jansson. Hän aloittaa tehtävässä heti. Jansson on tähän asti toiminut konsernin logistiikkadivisioonan johtajana. Edellinen toimitusjohtaja Mikael Aro jatkaa marraskuun loppuun asti yhtiön hallituksen erityistehtävissä. Hän siirtyy sen jälkeen jo aiemmin kerrotusti pääomasijoitusyhtiö Tritonin palvelukseen.

Jansson on työskennellyt VR Groupin palveluksessa vuodesta 2009 alkaen, ensin kehitysjohtajana ja vuodesta 2011 alkaen VR Transpointissa, jossa hän on vastannut liiketoiminnan uudistamisesta ja kilpailukyvyn kehittämisestä.

− Rolf Jansson on osoittanut VR Transpointin johdossa erinomaista kykyä liiketoiminnan johtamiseen, toteaa VR Groupin hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen. Janssonin kaudella VR Transpointissa sekä kannattavuus että asiakastyytyväisyys ovat parantuneet merkittävästi.
− Hän tuntee konsernin, konsernin toimialan ja toimintaympäristön läpikotaisin.

− Kiitän lämpimästi Mikael Aroa, jonka johdolla VR Groupissa on toteutettu suuri muutos nykyaikaiseksi palveluyritykseksi, Syrjänen summaa.
− Konserni on hyvässä kunnossa ja toteutettujen uudistusten jälkeen uuden toimitusjohtajan on helpompi jatkaa asiakaspalvelun kehittämistä ja kasvun hakemista myös uusilta liiketoiminta-alueilta.

− Otan uuden tehtävän erittäin innostuneesti vastaan, Rolf Jansson toteaa.  
− Tehtävä on haasteellinen ja kiinnostava. Haluamme jatkossakin kehittää asiakkaille tarjottavia palvelujamme. Kaiken kehitystyön lähtökohta on henkilöasiakkaidemme kuuntelu matkustajaliikenteessä sekä vuoropuhelu yritysasiakkaidemme kanssa tavaraliikenteessä ja VR Trackin liiketoiminnassa. Olen viimeisten seitsemän vuoden aikana oppinut tuntemaan henkilökuntamme vahvan ammattitaidon ja sitoutumisen. Odotan innolla hyvän yhteistyön jatkumista konsernin toimitusjohtajan tehtävässä.

Rolf Jansson:
•    syntynyt 1969
•    DI ja KTM
•    VR Transpointin johtaja vuodesta 2011 alkaen
•    Toiminut VR-konsernissa vuodesta 2009 alkaen
•    Työskennellyt aikaisemmin Nordean Corporate Finance -johtajan tehtävässä ja liikkeenjohdon konsulttina Booz Allen Hamiltonissa
•    Toimii Sarlin Yhtymän hallituksessa

DESTIA RAIL OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI MIKKO MÄKELÄ

Destia Rail Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2016 alkaen Mikko Mäkelä . Mäkelä raportoi Itä-Suomen tulosyksikön johtajalle Pasi Kailasalolle .

Jorma Paananen jättää tehtävänsä, ja on Destian palveluksessa vuoden 2015 loppuun saakka.

”Olemme kiitollisia Jormalle hänen panoksestaan yhtiön kehittämisessä, hänellä on ollut keskeinen rooli vahvistaessamme asemiamme ratarakentamisessa ja -kunnossapidossa. Toivotamme Jormalle kaikkea hyvää ja menestystä jatkossa. Rataliiketoiminnan kasvutavoitteisiin vastaamista jatkamme vuoden alusta alkaen Mikon johdolla,” kertoo Pasi Kailasalo.

Nimityksiä VR Groupin johdossa

Kunnossapitojohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.3.2015 alkaen on nimitetty diplomi-insinööri Kimmo Soini, joka on toiminut VR Groupin Helsingin varikon päällikkönä vuodesta 2013.

VR Groupin turvallisuusjohtajaksi 1.4.2015 alkaen on nimitetty diplomi-insinööri Jari Hankala, joka on toiminut VR Groupin kunnossapitojohtajana vuodesta 2010.

Turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.

Patrick Hämelin VR Groupin strategiajohtajaksi

VR Groupin strategiajohtajana on 11.8. aloittanut diplomi-insinööri Patrick Hämelin (40). Hän vastaa konsernistrategian valmistelusta, konsernin kehityshankkeista ja yritysjärjestelyistä.

Hän on aiemmin toiminut liiketoiminnan kehitysjohtajana UPM:n Paper Europe and North America –liiketoiminta-alueessa.

VR Groupin edellinen strategiajohtaja Topi Simola on siirtynyt lähiliikennejohtajaksi.

Maisa Romanainen VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi

Maisa_Romanainen_15784

VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi on nimitetty KTM Maisa Romanainen. Hän on toiminut vuodesta 2008 alkaen Stockmann Oyj Abp:n varatoimitusjohtajana ja tavarataloryhmän johtajana. Tätä ennen hän on muun muassa vastannut Stockmannin liiketoiminnasta Venäjällä. Matkustajaliikenteen nykyinen johtaja Antti Tiitola on irtisanoutunut siirtyäkseen Neste Oilin öljyn vähittäismyynnistä vastaavaksi johtajaksi.

–    Olen erittäin iloinen, että VR saa käyttöönsä Maisa Romanaisen laajan ja monipuolisen osaamisen kuluttajaliiketoiminnasta. Hän on ansioitunut erityisesti asiakaspalvelun ja vahvan kuluttajabrändin kehittäjänä, VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro perustelee nimitystä. 

VR-konsernin matkustajaliikennetoimiala huolehtii matkustajaliikenteestä rautateillä ja Pohjolan Liikenteen linja-autoliikenteestä. Siihen kuuluu myös junien ja asemien ravintolapalveluja tarjoava Avecra Oy. VR-konsernin liikevaihdosta 40 prosenttia eli 570 miljoonaa euroa tulee matkustajaliikenteestä, ja noin neljännes konsernin henkilöstöstä eli noin 2 600 henkilöä työskentelee matkustajaliikenteen tehtävissä.