Fennia Rail Oy:lle toimilupa rautateiden tavarankuljetukseen

Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt Fennia Rail Oy:lle toimiluvan tavarankuljetukseen rautateillä. Lupa myönnettiin 26. maaliskuuta 2015 .

Fennia Rail (aiemmin Proxion Train Oy) on vuonna 2009 perustettu yksityinen, suomalainen rautateiden tavaraliikenneyritys. Yhtiön on tarkoitus aloittaa liikennöinti 1. heinäkuuta 2015.

Yhtiö on ilmoittanut, että se käyttää tavarankuljetuksissa omistamiaan dieselvetureita ja vuokrattuja vaunuja. Yhtiö aikoo harjoittaa toimintaa koko Suomen rataverkolla.

Rautateiden tavarankuljetuksen avattiin EU:ssa kilpailulle vuoden 2007 alussa. VR-Yhtymän lisäksi toimilupa Suomessa on tähän saakka ollut vain Ratarahti Oy:llä, jolle lupa myönnettiin paikallisia tavarankuljetuksia varten keväällä 2013.

Fennia Rail tilasi vetureita – tavaraliikenne alkanee ensi vuonna

fenniarail_01

Uusi askel kohti yksityistä raideliikennettä

Fennia Rail Oy on solminut toimitussopimuksen kolmesta dieselveturista tšekkiläisen CZ Loko a.s.:n kanssa. Veturit toimitetaan Fennia Railille ensi vuoden syksyllä, jolloin yritys aloittaa tavaraliikenteen Suomen rautateillä.

”Pitkään jatkunut epävarmuus Suomen olosuhteisiin soveltuvan kaluston saatavuudesta on nyt päättynyt. Tšekkiläinen kumppanimme on valmistanut vetureita 160 vuotta ja heillä on kokemusta eri raideleveyksiin ja eri ilmasto-olosuhteisiin valmistetuista vetureista. Näiden veturien avulla pääsemme aloittamaan tavaraliikenteen Suomen rataverkolla vuonna 2015”, Fennia Railin toimitusjohtaja Kimmo Rahkamo toteaa.

Fennia Railin veturien moottorit valmistaa Caterpillar ja ne täyttävät nykyaikaiset päästömääräykset. Vetokyky on suurempi ja päästöt alhaisemmat kuin minkään muun dieselveturin Suomessa.

“Toimintamme nojaa ympäristöystävällisyyteen, turvallisuuteen ja taloudellisuuteen, joiden avulla tarjoamme kotimaiselle teollisuudelle kilpailukykyisen kuljetusmuodon, esimerkiksi suoria yhteyksiä tuotantolaitoksilta vientisatamiin”, sanoo Fennia Railin hallituksen puheenjohtaja Petri Lempiäinen.