Kaksoisraiteistus Seinäjoki−Tampere-välillä kimmoke positiivisen talouden kierteelle

Kuvatoimisto: Alma360

Seinäjoki−Tampere-välin kaksoisraiteen rakentaminen käynnistää sekä Etelä-Pohjanmaan alueella että koko Suomessa positiivisen talouden kierteen. Uusia investointeja syntyy yli neljännes alkuperäisen investoinnin lisäksi, eli noin 250 miljoonan euron arvosta. Tämä ilmenee juuri valmistuneesta raportista, jossa on arvioitu yhteysvälin kaksoisraiteistuksen aluetaloudellisia vaikutuksia.

Rakentaminen tuo työpaikkoja ja investointeja

Kaksoisraiteen rakentamisen investoinnin on arvioitu olevan kokonaisuutena noin 950 miljoonaa euroa. Tämä investointi synnyttää uutta kysyntää ja liikevaihtoa niin Etelä-Pohjanmaalla kuin myös muualla Suomessa.

Kaksoisraiteen rakentamisen synnyttämät työllisyysvaikutukset ovat kokonaisuudessaan noin 16 700 henkilötyövuotta. Tästä määrästä Etelä-Pohjanmaalle kohdistuu noin 8 750 henkilötyövuotta ja muualle Suomeen noin 8 000 henkilötyövuotta.

− Rakentaminen kasvattaa tuotteiden ja palveluiden kokonaiskysynnän rakentamisaikana jopa 2,8-kertaiseksi 950 miljoonan euron investointiin nähden. Uusia investointeja syntyy kaksoisraideinvestoinnin seurauksena yli kuudellekymmenelle toimialalle yhteensä noin 240 miljoonan euron arvosta. Verotuloja investointi tuo valtiolle ja kunnille noin 415−460 miljoonaa, vs. maakuntajohtaja Antti Saartenoja sanoo.

1,5 miljoonan matkustajan lisäys

Valtakunnallisten liikenne-ennusteiden mukaan vuonna 2030 Tampere–Parkano-välillä tullaan tekemään noin 3 315 000 matkaa ja Parkano–Seinäjoki-välillä noin 3 250 000 matkaa. Kaksoisraide kuitenkin mahdollistaisi 1,5 miljoonan matkustajan lisäyksen molemmilla yhteysväleillä.

− Tällä hetkellä Tampereen ja Seinäjoen välillä matkustaa vuodessa noin 2,7 miljoonaa matkustajaa, mikä on Suomen suurin matkustajamäärä 1-raiteisella radalla. Matkustajamäärät ovat kasvaneet enemmän kuin muilla kaukoliikenteen ratayhteyksillä, kertoo Saartenoja.

Kaksoisraide mahdollistaa sujuvamman työvoiman liikkumisen Tampereen ja Seinäjoen välillä. Rataosa on myös tärkeä teollisuuden aikataulutetuille prosessikuljetuksille.

Merkittävät vaikutukset päästöjen vähenemiseen

Kaksoisraiteistus vaikuttaa merkittävästi myös kasvihuonepäästöihin, sillä 30 vuoden tarkastelujaksolla vuosittainen päästövähennys tulee olemaan noin 60 288 t CO2-ekv., mikä on 1,4 prosenttia kaikista liikenteen päästöistä Suomessa vuonna 2017.

− Ilmastonmuutoksen ja kasvavien kaupunkiseutujen välisen nopean liikkumisen takia Suomessa tarvitaan rautatieliikenteen kasvuharppaus. Kaupungistuminen ja väestön keskittyminen sekä henkilöliikenteen kilpailun avautuminen tukevat tätä tavoitetta. Ratakapasiteetin puute ei saa muodostua rautatieliikenteen kasvun esteeksi, ei varsinkaan Tampereen ja Seinäjoen välisellä suuren kysynnän rataosalla, Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki toteaa.

Raportin on laatinut Ramboll Finland Oy, ja se on valmistunut 21.4.2019. Tilaajina ovat Etelä-Pohjanmaan liitto ja Seinäjoen kaupunki.

Tutustu raporttiin:

Seinäjoki−Tampere-kaksoisraiteen aluetaloudelliset vaikutukset »

ŠKODA TRANSTECH OY ON JÄTTÄNYT NEUVOTTELUESITYKSEN TUOTANTOTILANTEEN JOHDOSTA KÄYNNISTETTÄVIKSI TOIMENPITEIKSI

Työnantaja esittää yhteistoimintalain tarkoittamien neuvotteluiden käynnistämistä Škoda Transtech Oy:ssä Otanmäen tehtaalla tulevan tuotannon tilanteen vuoksi.

Neuvotteluesityksen perusteet

Yhtiön tuotantotilanne talvelle 2019 – 2020 on päättyvien projektien ja viivästyneiden projektien aloitusten vuoksi tilapäisesti heikentynyt. Tuotannon työntekijätarve tulee laskemaan asteittain syksystä 2019 kevääseen 2020 saakka.

Keväällä 2020 tuotannon on ennustettu nousevan vakiintuneelle tasolle. Työn määrä vähenee Otanmäen tehtaan tuotannon työtehtävissä. Neuvottelujen tarkoituksena on valmistella tarvittavia toimenpiteitä työvoiman käyttöön liittyen tilanteen johdosta. Arvioitu ajankohta mahdollisille toimenpiteille on 8/2019 – 6 /2020 välisenä aikana.

Neuvotteluiden toteuttamistapa ja arvioitu laajuus

Toimenpiteet koskevat osaa Otanmäen tehtaan työntekijöistä. Toimenpiteiden ja työn vähenemisen on arvioitu koskevan enintään 200 työntekijää.

Toimenpiteet voivat olla lomautuksia tai osa-aikaistamisia. Ne koskevat myös tehtaan palveluksessa olevaa vuokratyövoimaa.

Koska neuvottelut koskevat yli kymmenen henkilön osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista on neuvotteluaika 6 viikkoa.

HKL ja VR-Yhtymä Oy sekä VR Kunnossapito Oy allekirjoittivat sopimuksen metrovaunujen peruskorjauksesta

Kuva: HKL/Miska Engström

HKL peruskorjaa 100- ja 200-sarjan metrovaunut. Peruskorjauksen hankintasopimus allekirjoitettiin tarjouskilpailun voittaneen VR-Yhtymä Oy:n ja VR Kunnossapito Oy:n kanssa torstaina 23.5. Vaunut pintakäsitellään VR:n Pieksämäen konepajalla ja muu työ tehdään Helsingin varikolla Ilmalassa.

Hankkeessa peruskorjataan 39 Valmetin/Strömbergin vuosina 1979–1984 valmistamaa M100-metrojuniaa ja 12 Bombardierin vuosina 2000–2001 valmistamaa M200-metrojunaa. Kokonaisuudessaan projekti kattaa siten yhteensä 102 peruskorjattavaa vaunua.

Junien peruskorjauksessa kori pintakäsitellään, matkustajainformaatiojärjestelmä päivitetään ja matkustamon sisustus uudistetaan. Lisäksi M100-metrovaunujen matkustamon avointa tilaa lisätään penkkejä poistamalla, ja junan ohjaamo uudistetaan kokonaisvaltaisesti ajopöytä mukaan lukien. Peruskorjaushakkeeseen sisältyvä M100-sarjan ajoergonomian parannus toteutetaan metrojunankuljettajien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

– Olemme ilahtuneita, että saamme VR-Yhtymä Oy:n kumppaniksemme peruskorjaushankkeen toteutukseen, sanoo HKL:n projektipäällikkö Tuomo Pietilä.

Peruskorjauksen tuotantovaihe alkaa vuoden 2019 syyskuun alussa, ja viimeinen peruskorjattu metrojuna saadaan liikenteeseen 2023.

Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä poikkeuksia ratatöistä johtuen

Kuva: VR Group

Helsingin ratapihan turvalaitetyöt ja Pasilan läntinen lisäraide -hankkeet vaikuttavat kesällä pääkaupunkiseudun junaliikenteeseen.

Väylä tekee kesällä 2019 Helsinki-Pasila -rataosalla ratatöitä, joilla on vaikutusta junien liikennöintiin. Työt keskittyvät Helsingin ratapihalle ja Pasilan asema-alueelle. Lisäksi Väylä rakentaa uutta Pasilan lisäraidetta ja asemalaituria, jotka toteutetaan osana Keski-Pasilaan nousevaa Triplaa.

Työt vaikuttavat ajoittain myös matkustajiin, kun laitureita joudutaan hetkittäin sulkemaan sekä joitakin junavuoroja perumaan. Suurin vaikutus on, että rantaradan E- sekä Y-junat perutaan arkisin 24.-30.6. ja 15.-28.7. ja liikennettä korvataan U-ja L-junilla. Kesällä on myös muutoksia junien lähtölaitureissa Pasilassa.

Laiturinumerointi muuttuu Pasilassa elokuussa 

Laitureiden numerointi muuttuu Pasilan asemalla maanantaina 12.8., jolloin laituri 5b muuttuu 6:ksi ja laituri 6:sta tulee 7 jne. Muutoksen jälkeen laitureilla on juokseva numerointi 1-10.  Junaliikenne uudella lisäraiteella alkaa lokakuussa ja uuden asemalaiturin numero tulee olemaan 11.

Pasilan läntinen lisäraide lisää kapasiteettia pääradalle

Läntinen lisäraide lisää Pasila-Riihimäen -suunnan laituriraidemäärää Pasilan asemalla, jolloin aseman kohdalla voidaan kulkea kahta kaukoliikenneraidetta pitkin molempiin suuntiin. Pasilan matkustajamäärien ennustetaan kasvavan vuoteen 2035 mennessä 100 000 matkustajaan päivässä.

Läntisen lisäraiteen rakentaminen on edennyt aikataulussa ja liikenne käynnistyy suunnitelman mukaisesti 21.10.2019. Laituri on jo lähes valmis ja tällä hetkellä rakennetaan raiteita päällysrakenteineen. Syksyn töitä ovat sähköistykseen liittyvät työt.

Lisäkapasiteetti saadaan täysimääräisesti käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä. Varsinaisia raiteistomuutoksia tehdään raide kerrallaan vuoden 2020 aikana. Raiteistomuutokset tehdään vaiheittain, jotta liikenteellinen haitta olisi mahdollisimman pieni.

Lisätietoa kesän aikataulu- ja laiturimuutoksista

Matkustajia pyydetään tarkistamaan junien aikataulut ja lähtölaituritiedot aseman näytöiltä. Muutoksista saa lisätietoa myös HSL.fi, reittiopas.hsl.fi ja VR.fi -sivuilta.

Kotimaan junamatkustus jatkaa kasvua – kaukoliikenteessä jälleen huhtikuussa yli miljoona matkaa

Kuvaaja: Soile Laaksonen

Kotimaan kaukoliikennejunissa tehtiin huhtikuussa jälleen yli miljoona matkaa. Kasvua edellisvuodesta oli 5 %. Eniten matkustus kasvoi reiteillä Helsinki-Oulu (+20 %), Helsinki-Rovaniemi (+13 %) ja Helsinki-Kuopio (+11 %).  

Junamatkustuksen suosion vahva kasvu on jatkunut koko alkuvuoden. Huhtikuussa kasvua vauhditti pääsiäinen, jolloin suomalaiset matkustivat ahkerasti kotimaassa. Erityisesti pääsiäisen vaikutus näkyy pidemmillä reiteillä”, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Kasvua vauhditti myös uusi, erittäin edullinen lipputuote, jota kokeilimme täydentämässä hiljaisempien vuorojen tarjontaa.

Myös Helsinki-Pietari -välillä liikennöivien Allegro-junien matkamäärät kasvoivat ennätysvauhtia. Pietarin-matkojen suosio on jatkunut myös toukokuussa, jolloin vietettiin paitsi vappua, myös Venäjällä voitonpäivän vapaita. Kilpailukykyinen hinta houkuttelee vapaa-ajan matkustajia helppoon viikonloppukohteeseen.

Allegron matkamäärät kasvoivat huhtikuussa 24 % ja kysyntä on pysynyt korkeana myös toukokuussa. Olemme vastanneet kysyntään lisäämällä Pietarin-liikenteeseen useana toukokuun viikonloppuna tuplarunkoja”, sanoo Romanainen.

Kaukoliikenteen kasvun arvioidaan jatkuvan kasvukeskuksissa jo ruuhkautuneen ratainfran sallimissa rajoissa. VR tuo liikenteeseen tänä vuonna 36 uutta vuoroa samalla kun investoinnit kalustoon jatkuvat. Vuosien 2017-2021 aikana nopean junaliikenteen paikkamäärän kasvu on 17 %. Lähivuosina liikenteeseen tulee myös 7 uutta ravintolavaunua.

Kesän makuja ravintolavaunussa – myös omalle paikalle mukaan

Matkustuksen kasvu näkyy myös junaravintoloiden suosiossa. Ravintolavaunu löytyy jo noin 75 % kotimaan kaukojunista ja lopuissa asiakkaita palvelee myyntikärry. Annoksia saa myös kätevästi pakattuna mukaan nautittavaksi omalla paikalla.

Ravintolavaunun valikoima päivittyy kesäisillä mauilla 16.5. Uutuuksia ovat esimerkiksi vegaaninen Härkis-BBQ Sandwich, uudella reseptillä valmistettu mustikkapiirakka tai ravintolavaunun oma mansikkajäätelö. Useissa vuoroissa kiertävät kesän ajan myös jäätelömyyjät.

Kesän ajaksi valikoimaan tulevat uudet raikkaat lohiannokset: savulohi-caesar-salaatti sekä lämmin annos loimulohta, tilliperunaa ja hollandaisekastiketta. Lohisalaatin voi napata kätevästi mukaan omalle paikalle nautittavaksi matkan aikana”, vinkkaa junakokki Tapio Kyllönen.

Raitiovaunut pääsevät uusiin koteihinsa

Teurastamon pihalle vaunu saapui huhtikuussa. Kuva: HKL

HKL:n luovuttamista vaunuista osa on jo päässyt uuteen kotiin. Toinen Mikkeliin luovutetuista vaunuista pääsi perille tiistaina ja perjantaina vietetään Helsingissä Teurastamon pihalla taide- ja tiederatikan avajaisia.

– Vaunujen luovutus on ollut pitkä urakka ja on ihanaa päästä seuraamaan, kuinka ne vihdoin pääsevät uusiin koteihinsa ilahduttamaan uusia ihmisiä. Näillä vaunuilla on takanaan pitkä arvokas historia osana Helsinkiä ja helsinkiläisten muistoja, mutta päästyään uudelleen käyttöön ne eivät ole vain historiaa vaan luovat uusia muistoja edelleen, iloitsee HKL:n suunnittelija Sanna Hagberg.

Ensimmäisenä uuteen kotiinsa saapunut ratikka oli Allegra Lab Helsinki ry:lle & Helsinki Distilling Company Oy:lle luovutettu vaunu 91. Vaunu saapui Teurastamon Tislaamolle huhtikuussa ja avajaisia päästään viettämään perjantaina 17.5.

HKL:n lahjoittamista raitiovaunuista taide- ja tiederatikka on ensimmäinen toimintansa aloittava vaunu. Ratikasta tulee osa Tislaamon terassia ja Allegra Lab Helsinki ry:n koordinoimassa ratikkaohjelmassa nähdään taiteen, tieteen ja kulttuurin, sekä Helsingin historiaan liittyviä tapahtumia.

Avajaisissa on tiedossa puheita ja musiikkia sekä tietysti ratikan kastaminen ja nimeäminen.

Vaunu 320 pääsee Kustaankartanon monipuoliselle palvelukeskukselle ensi viikolla aluksi väliaikaiselle paikalle odottelemaan varsinaisien perustusten ja ”ratikkatorin” valmistumista.

Vaunu 11 sekä perävaunu 521 muuttavat Mikkelin kaupunkiin ja Mikkelipuistoon. Toinen vaunuista matkusti uuteen kotikaupunkiinsa tiistaina 14.5. Avajaisten ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Oy Stadin Ratikat Ab:lle luovutettu perävaunu 615 matkaa kesäkuussa Varsinais-Suomeen, jossa se odottaa entisöintisuunnitelman valmistumista.

–Tarkoitus on, että vaunu valmistuu ensi vuosikymmenen aikana, ja sen kyydistä museolinjalla pääsevät sitten kaikki kaupunkilaiset nauttimaan kesäviikonloppuisin, kertoo Daniel Federley, Stadin Ratikoiden toimitusjohtaja.

HKL ilmoitti kesäkuussa 2018, että se luopuu liikennekäyttöön soveltumattomista ja käytöstä poistetuista vanhoista raitiovaunuista. Luovuttamisella vältetään raitiovaunujen romuttaminen ja mahdollistetaan niiden päätyminen uuteen, innovatiiviseen käyttöön.

Vaunut tarjottiin hakemusten perusteella luovutettavaksi uusiokäyttöön, joka tukee kaupunkikulttuurin kehittymistä ja on raitioliikenteen arvon mukaista ja sen historiaa kunnioittavaa.

HKL:n omistukseen jää perinnevaunuja vielä nyt luovutettavien vaunujen jälkeenkin.

Tampereen Ratikan Maketti-näyttely aukeaa keskiviikkona – Näin löydät rollikkahallin

Tampereen Ratikan mallikappaletta, makettia, esitellään medialle ja yleisölle avoimessa näyttelyssä keskiviikosta 8.5. klo 13.00 alkaen. Maketti-näyttely järjestetään rollikkahallissa Pyynikillä ja se on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13–19. Lisäksi yli 15 hengen ryhmiä otetaan ennakkovarauksella vastaan tiistaisin ja perjantaisin klo 9-13.

Maketti-näyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttelyssä pääsee ottamaan tuntumaa siihen, miltä Tampereen Ratikassa matkustaminen tuntuu ja näkemään käytännössä Ratikan yksityiskohdat. Halukkaat pääsevät myös tutustumaan ohjaamoon. Näyttelyssä tarjotaan lisäksi perustietoa ratikkareiteistä ja koko hankkeesta.

– Järjestimme Maketti-näyttelyn edellisen kerran Tampere-talossa helmikuussa. Rollikkahallin tilat ovat huomattavasti Sorsapuistosalia pienemmät, sillä tilaan mahtuu kerralla vain noin 100 henkeä. Jos näyttely herättää suurta kiinnostusta, kannattaa varautua siihen, että maketille voi joutua jonottamaan hetken ulkona, raitiotien kehitysohjelman projektipäällikkö Antti Haukka Tampereen kaupungilta kertoo.

Mikäli kävijöitä riittää, Maketti-näyttelyä pidetään avoinna vuoden loppuun asti.

– Iltapäivä- ja ilta-aikaan avoinna olevalla näyttelyllä haluamme palvella mahdollisimman hyvin työssä käyvää väestöä. Isommille ryhmille tarjotaan mahdollisuus tutustua näyttelyyn erikseen näyttelyajan ulkopuolella. Ryhmät voivat varata ajan osoitteesta info@tampereenraitiotie.fi, Haukka jatkaa.

Ratikasta kiinnostuneita ihmisiä palvellaan Maketti-näyttelyn lisäksi Tampereen Ratikan verkkosivuilla, joille avataan näyttelyn yhteydessä palautekanava, jonka kautta voi lähettää kysymyksiä ja kommentteja.

– Sivustolla on Usein kysytyt kysymykset -osio, johon kannattaa ensin tutustua. Mikäli niiden joukosta ei löydy vastausta itseä askarruttaviin kysymyksiin, osion yhteydestä pääsee helposti lähettämään oman kysymyksen, johon vastaamme sivuston kautta. Näin muutkin pääsevät lukemaan vastauksia, Tampereen Raitiotie Oy:n viestinnän asiantuntija Sari Mäkelä selostaa.

Luumäki-Imatra-ratahankkeen kaksoisraideosuuden uusien alikulkusiltojen rakentaminen alkaa

Uusien siltojen urakoitsijaksi on valittu NRC Finland Oy.

Väylä on allekirjoittanut sopimuksen NRC Finland Oy:n kanssa 25.4. viiden alikulkusillan rakentamisesta Luumäki – Imatra tavara -ratahankkeen tulevalle kaksoisraideosuudelle.

Urakka sijaitsee Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueella Karjalan radalla. Urakkasopimus koskee viittä alikulkusiltaa: Joutsenon eteläinen alikulkusilta, Kesolantien alikulkusilta, Maantiealikäytävä (Karjasillan alikulkusilta), Korvenkannantien alikulkusilta ja Asemäen alikulkusilta. Kolme silloista toteutetaan olemassa olevien siltojen viereen ja kaksi siltaa rakennetaan korvaamaan vanhat sillat.

”Siltaurakka luo puitteita myöhemmin käynnistyville kaksoisraiteen toteuttamiseen tähtääville rakennusurakoille. Siltojen rakentaminen tulee aiheuttamaan liikennehaittoja siltapaikoilla mm. kaistajärjestelyjen sekä nopeusrajoitusten myötä. Suurimpana yksittäisenä liikennehaittana Kesolantien yhteys radan ali joudutaan rakentamisvaiheessa sulkemaan ja liikenne siirtämään muille kulkureiteille,” LUIMA-hankkeen projektipäällikkö Joonas Hämäläinen kertoo.

Rakentaminen siltakohteissa käynnistyy toukokuun aikana. Urakka on aikataulutettu valmistumaan kokonaisuudessaan toukokuun 2020 loppuun mennessä.

Muukon liikennepaikan urakka käynnistyy myös NRC Finland Oy:n kanssa

Väylä on allekirjoittanut sopimuksen 3.5. urakkakilpailun voittaneen NRC Finland Oy:n kanssa myös Muukon liikennepaikan urakkaa koskien. Karjalan radalla, Luumäki-Imatra ratahankkeen perusparannusosuudella sijaitsevaan urakkaan sisältyy tiettyjen vanhojen vaihteiden purkaminen sekä kolmen uuden vaihteen asentaminen, ja siinä jatketaan raidetta noin 1,2 kilometriä pohjoiseen. Urakkaan kuuluvat myös edellä mainittujen töiden edellyttämät turvalaite-, sähkörata- ja vahvavirtatyöt. Lisäksi rakennetaan huoltotietä sekä melusuojausrakenteita.

Nurmisen Kiinan junayhteys keventää nopeiden kuljetusten ympäristövaikutuksia

Kuva: Nurminen Logistics

Nurminen Logisticsin säännöllinen Kiinan junayhteys on ratkaisu, joka mahdollistaa nopeat ja vähäpäästöiset kuljetuksen Pohjolan ja Itä-Aasian välillä. Tule kuulemaan lisää, kun toimitusjohtaja Ville Iho kertoo junayhteydestä ja sen mahdollisuuksista Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla perjantaina 10.5. klo 10.00. Nurmisen messuosasto 3b18 on avoinna koko tapahtuman ajan eli 9.-11.5.2019.

Nurmisen messuosastolla myyntitiimi palvelee asiakkaita koko Kuljetus – Logistiikka 2019 -messujen ajan. Perjantaina 10.5. klo 10.00 messuosastollamme on mukana myös Nurminen Logistics Oyj:n toimitusjohtaja Ville Iho, joka kertoo tarkemmin säännöllisestä junayhteydestä Kiinan ja Suomen välillä.

Nurmisen juna kulkee säännöllisesti Hefein ja Helsingin välillä. Palvelumme kattaa kaikki kuljetuksen vaiheet ovelta ovelle. Tarjoamme syöttöliikenteen sekä Kiinassa että Euroopassa. Autamme sinua tarpeen mukaan myös huolinnassa, varastoinnissa ja pakkauksessa. Saat kontit helposti käyttöösi Suomessa ja Kiinassa, ja voit palauttaa ne mihin tahansa monista vastaanottopisteistä.

Tervetuloa käymään messuosastollamme 3b18 niin kerromme lisää siitä, miten autamme kuljettamaan tuotteesi Suomen ja Kiinan välillä tehokkaasti junalla. Ensi viikolla kerromme myös, mihin aikaan voit tulla kysymään työmahdollisuuksista nurmislaisena.

Topi Simola VR Groupin matkustajaliikennejohtajaksi

Kauppatieteiden maisteri Topi Simola, 42, on nimitetty VR Groupin matkustajaliikennejohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä elokuun alussa 2019. Simola on toiminut vuodesta 2017 Cabonline Finland Oy:n toimitusjohtajana. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa viisi vuotta VR Groupin lähiliikennejohtajana ja kehitysjohtajana.

Topi Simolalla on vahva kokemus kilpailullisesta kuluttajaliiketoiminnasta ja digitaalisten palvelujen kehittämisestä. Topi myös tuntee VR:n matkustajaliikenteen organisaation ennestään ja hänen näkemyksensä liikennealan kehittämiseksi entistäkin asiakaslähtöisemmäksi, esimerkiksi matkaketjujen avulla, on selkeä suunta tulevaisuuteen. Olen hyvin tyytyväinen, että saamme hänet vahvistamaan johtoryhmäämme”, iloitsee toimitusjohtaja Rolf Jansson.

“On hienoa päästä mukaan uudistuvan VR:n vahvaan tiimiin kehittämään voittavaa asiakaskokemusta. Koko liikenteen toimiala on ilmastonmuutoksen, digitalisaation ja kaupungistumiskehityksen myötä murroksessa. Tavoitteeni on rakentaa raideliikenteen ympärille palvelukokonaisuus, josta löytyy jokaiselle kuluttajalle aito vaihtoehto oman auton käytölle”, sanoo Topi Simola.