YIT rakentaa Tampereen raitiotieverkon jatkon yhdessä Raitiotieallianssin kanssa

Valokuvaaja: Pasi Tiitola / Raitiotieallianssi

Tampereen raitiotie Oy ja Tampereen kaupunki ovat valinneet YIT:n, NRC Group Finland Oy:n, Sweco Infra & Rail Oy:n ja Pöyry Finland Oy:n Tampereen raitiotien lisäosan toteuttajaksi. Sopimus on jatkoa nykyiselle sopimukselle Raitiotieallianssin kanssa.

Raitiotieallianssin osapuolet suunnittelevat ja rakentavat yhdessä 700 metrin mittaisen uuden raitiotien jatko-osuuden Hatanpään valtatielle. Sopimukseen kuuluu mm. raide-, sähkö- ja pohjatöitä. Työ alkaa joulukuussa 2019 ja kohteen aikataulun mukainen valmistumisaika on syyskuussa 2022.

Sopimuksen arvo on yli 21 miljoonaa euroa ja YIT:n osuus raitiotien jatko-osasta on noin 10 miljoonaa euroa.

Helsinki–Turku nopean junayhteyden hankekokonaisuuden YVA

Väylävirasto on toimittanut Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Helsinki-Turku nopean junayhteyden hankkeesta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelylain mukainen arviointi eli YVA-menettely tehdään hankkeista, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Menettelyssä on kaksi vaihetta: arviointiohjelma ja -selostusvaihe. Ohjelmassa kuvataan ympäristön nykytila, ehdotus arvioitavista ympäristövaikutuksista ja menetelmät niiden arvioimiseksi. Selostuksessa kuvataan merkittävimmät ympäristövaikutukset ja niiden lieventämistoimenpiteet, seuranta ja vaihtoehtojen vertailu.

Arviointimenettelyn yhteysviranomainen on Uudenmaan ELY-keskus, joka toimii hankkeessa yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. YVA -ohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kunnissa sekä Uudenmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla 25.11.2019-20.1.2020: https://www.ymparisto.fi/helsinkiturkujunayhteysYVA
YVA-ohjelma on nähtävillä kaupungintalolla Monkolassa ajalla 25.11.2019 – 20.1.2020, os. Karstuntie 4, 08100 Lohja.

YVA ja ratatekninen suunnittelu toteutetaan yhteistyössä radan varrella sijaitsevien kuntien, maakuntaliittojen ja muiden sidosryhmien kanssa. Maanomistajilla ja hankkeen vaikutusalueella asuvilla ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus ottaa kantaa suunnitelmiin hankkeen edetessä.

YVA-ohjelmavaiheen yleisötilaisuudet järjestetään neljällä paikkakunnalla Salossa, Kaarinassa, Lohjalla ja Espoossa.
Lohjan yleisötilaisuus on tiistaina 10.12.2019 klo 18–20 Puu-Anttilassa, os. Suurlohjankatu 2, 08100 Lohja.

Uudenmaan ELY-keskuksen arviointiohjelmasta antama lausunto ja arviointiohjelmasta esitetyt mielipiteet sekä annetut lausunnot julkaistaan internetissä YVA-lausunnon antamisen jälkeen osoitteessa www.ymparisto.fi/helsinkiturkujunayhteysYVA

Nurminen Logisticsin Kiinan junan toinen toimintavuosi on käynnistynyt

Nurminen Logistics on nyt vuoden ajan tarjonnut suoraa Suomi – Kiina -junayhteyttä. Kysyntä kolmannelle vaihtoehdolle lento- ja merirahdin välillä on kasvanut sekä Suomessa että ulkomailla. Olemme iloisia ja ylpeitä tästä yksivuotiaasta, joka mahdollistaa nopeat yhteydet Itä-Aasian ja Itämeren välillä.

Ilmastokatastrofin ratkaisemisessa ympäristötehokkaat logistiikan arvoketjut ovat yksi työkalu, jolla yritykset voivat merkittävästi vähentää toiminnastaan aiheutuvia päästöjä. Arvoketjujen rakentamisessa joustavuus ja eri vaihtoehtojen yhdistelmät ylläpitävät kilpailuetua globaaleilla markkinoilla. Junarahti vastaa niihin katveisiin, jotka ovat jääneet lento- ja merirahdin väliin.

Kasvava kiinnostus yhdistellä tuttuja ratkaisuita näkyy esimerkiksi pohjoismaisessa logistiikkayhteistyössä. ”Pohjoismainen asiakaskunta haastaa logistiikka-alaa uudistumaan nykyistä nopeammin. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä kehittämään paremmin optimoituja ratkaisuita, joista hyötyvät myös eri maiden kuluttajat.” totesi Sales Director Marjut Linnajärvi lokakuun lopussa pidetyn pohjoismaisen logistiikkaseminaarin jälkeen.

Nurminen Logisticsin säännöllisen junanyhteyden ensimmäistä toimintavuotta voidaan pitää onnistuneena. Junien täyttöaste on kasvanut. Junien minimipituus on 41 vaunua, ja maksimipituuteen 50 vaunua on turvauduttu, jotta kysyntään on voitu vastata.

RAUTATIEALAN UNIONI RAU LAAJENTAA POSTILAISTEN TYÖTAISTELUN TUKITOIMIA

© VR Group

Rautatiealan Unioni RAU on päättänyt uusista tukitoimista Posti Oy:n työtaisteluun liittyen.

Myötätuntotyötaistelulla tuetaan Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU ry:n taistelua työehtojen heikentämistä vastaan. 

VR:n ja Finrailin toimihenkilöt ovat myötätuntolakossa perjantaista 29.11. klo 06:00 lauantaihin 30.11. klo 06:00

Toimihenkilöt työskentelevät mm. henkilö- ja tavaraliikenteen asiakaspalvelussa, lipunmyynnissä, tavaraliikenteen ohjauksessa, taloushallinnossa sekä häiriötiedotuksessa ja häiriötilanteiden ratkaisemisessa. Finrailissa työnseisaus koskee lähinnä liikennesuunnittelijoita.

VR:n HSL- ja E-S -taajamaliikenne pysähtyy 2.12. vuorokaudeksi

VR:n lähiliikenneyksikön veturinkuljettajat ovat tukitoimissa maanantaista 2.12. klo 03:00 tiistaihin 3.12. klo 03:00. Työntekijät tulevat töihin tiistaina klo 03:00 jälkeen alkaviin työvuoroihin.

Tämä toimenpide pysäyttää HSL-alueen sekä Etelä-Suomen sm-kalustolla ajettavan liikenteen kokonaan.

VR:n kaukoliikenne ja tavaraliikenne pysähtyy 3.12. vuorokaudeksi

Rautateiden tavaraliikenne ja henkilökaukoliikenne pysäytetään tiistain 3.12. klo 03:00 ja keskiviikon klo 03:00 väliseksi ajaksi. Lakon ulkopuolelle rajataan kokonaan Allegro-liikenne ja muut rajaukset katsotaan yhtiön kanssa. Käytännössä junaliikenne tulee pysähtymään täysin.

Rautateiden liikenteenohjaus keskeytyy 9.12. vuorokaudeksi

Liikenteenohjaus keskeytyy maanantaina 9.12. klo 07:00 ja käynnistyy uudelleen tiistaina 10.12. klo 07:00. Lakon ulkopuolelle rajataan kokonaan Allegro-liikenne ja muut rajaukset katsotaan yhtiön kanssa.

Käytännössä junaliikenne tulee pysähtymään täysin.

Työtaistelun ulkopuolelle rajataan henkeen, terveyteen, ympäristön vaarantumiseen tai yleiseen turvallisuuteen vaikuttavat tehtävät.

HKL hankkii uusia M300-sarjan metrojunia

HKL hankkii viisi uutta M300-sarjan metrojunaa. Uusien junien valmistuttua M300-junia on liikenteessä kaikkiaan 25 kappaletta.

Junat toimitetaan Helsinkiin vuonna 2022. Uudet junat ovat nykyisten M300-junien tapaan läpikuljettavia, nelivaunuisia junia. Hankinnan myötä metrojunien määrä kasvaa nykyisestä 45 junasta 50:een. M300-junien lisäksi liikenteessä on M200-sarjan junia 6 kpl ja M100-sarjan junia 19 kpl. Uutta junakalustoa tarvitaan länsimetron liikenteen laajentuessa Kivenlahteen 2020-luvun alkupuoliskolla.

-Hankittavat junat ovat samanlaisia kuin länsimetron liikenteen aloitusvaiheessa käyttöönotetut junat. Ne tarjoavat vanhaa kalustoa parempaa palvelua matkustajille; junissa on muun muassa ilmastointi, kertoo HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie.

Junat valmistaa kiskokalustovalmistaja Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles S.A. (CAF) Zaragozan tehtaalla Espanjassa. CAF on valmistanut myös nykyiset M300-sarjan junat. Junahankinnan kokonaishinta on 39,9 miljoonaa euroa. Hinta sisältää juniin tarvittavat varaosat. Junien suunniteltu käyttöaika on 40 vuotta.

HKL kehittää metrojunien ohjaamoja

HKL parantaa M300-sarjan metrojunien ohjaamoergonomiaa. Ohjaamoihin suunnitellaan ominaisuuksia, jotka vähentävät kuljettajan fyysistä rasitusta ja parantavat työasentoa ja ergonomiaa.

Kuljettajan istuin vaihdetaan, ja uudessa istuimessa on muun muassa huomattavasti nykyistä laajemmat säätömahdollisuudet. Myös ajopöytä uusitaan, ja jatkossa kuljettajalla on mahdollisuus ajaa seisoma-asennossa. Kuljettajan työasentoa parantaa myös uusi ajokahva, joka on nykyiseen verrattuna lähempänä kuljettajaa. Lisäksi muun muassa poljintaso vaihdetaan säädettäväksi ja ilmanvaihtoa parannetaan.

Ohjaamon muutokset tehdään kaikkiin 20:een M300-sarjan metrojunaan. Junat on toimitettu HKL:lle vuosina 2016-2017. Muutokset toteuttaa junien valmistaja Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles S.A. (CAF). Muutostyöt on määrä tehdä HKL:n Roihupellon metrovarikolla vuosien 2021-22 aikana.

M300-junat tilattiin alun perin automaattiajoon soveltuvina junina. Metron automatisointiprojektin keskeytyessä HKL tilasi juniin tilapäisen kuljettajakäyttöön soveltuvan ohjaamon. Tilapäisen ohjaamon kuljettajaergonomiassa havaittiin kuitenkin puutteita, minkä vuoksi HKL käynnisti hankkeen kuljettajaergonomian parantamiseksi.

Raide-Jokerin ensimmäiset kiskot on asennettu Ravitielle

Ravitielle asennettiin Raide-Jokerin ensimmäinen rataosuus.

Raide-Jokerin radan asennus on aloitettu Ravitiellä Espoossa. Ensimmäisellä rataosuudella testataan eri materiaaleja ja rakenteita. Tavoitteena on myös optimoida työmenetelmiä ja hioa kiskojen asennusprosessia niin, että ensi kesänä raiteen asennus sujuu mahdollisimman hyvin. Ratarakentaminen alkaa suuremmalla volyymilla kesällä 2020.

Raide-Jokerin ensimmäiset kiskot asennettiin Ravitielle tällä viikolla. Pituudeltaan rataosuus on noin 350 metriä ja se toimii Raide-Jokerin ratarakenteiden koekohteena. Koeradan avulla Raide-Jokerin rataryhmä testaa erilaisia materiaaleja eri toimittajilta, kiskon ja katurakenteen pinnan välisiä rakenteita, asennuksen työtapoja ja toimintamalleja. Tavoitteena on löytää mahdollisimman hyvä ja rakentamiskelpoinen ratarakenne sekä kustannussäästöjä.

Ravitielle raitiotie rakennetaan nurmipäällysteisenä kiintoraiteena. Koeratatyömaasta saatujen kokemusten perusteella Raide-Jokeri-projektilla tehdään lopullisia materiaalivalintoja, hiotaan työtavat ja -menetelmät kuntoon, tehdään hankintasopimuksia sekä tarkistetaan aikataulua.

Kesällä 2020 radan rakentaminen alkaa toden teolla, ja vuoden 2020 aikana rataa on tarkoitus valmistua reilu viisi kilometriä. Rakentamiskausi 2021 on ratarakentajien kiireisin aika.

Rautatiealan Unioni RAU pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi

Kuva: JuhoKuva

Rautatiealan Unioni RAU tukee Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaistelua saarrolla, joka pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen turvaamisen ja ohjauksen 19 marraskuuta ko 21:00. Saarto päättyy 20.11. klo 21:00.  Tämä jatkaa Raideammattilaiset JHL:n tavaraliikenteeseen ilmoittamia työtaistelutoimia vuorokaudella. Rautateiden henkilöliikenne liikkuu normaalisti työtaistelun aikana.

Tukitoimilla RAU haluaa vauhdittaa PAU:n ja Paltan välisiä neuvotteluita Postin työehdoista. RAU ei hyväksy Postin esittämiä kohtuuttomia heikennyksiä työehtoihin eikä keinoja, joilla Posti niitä hakee. Työehtosopimusshoppailu on vakava uhka jokaiselle palkansaajalle.

– On erittäin valitettavaa, että tällaisiin tukitoimiin jouduttiin ryhtymään mutta Postin työkiista on ollut surkuhupainen näytelmä seurattavaksi eikä se ratkea ilman vaikuttavia Postin ulkopuolisia tukitoimia, RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa.

– Kiistan osapuolilla on nyt muutama päivä aikaa löytää sopu. Toivottavasti aika käytetään viisaasti. Rautatiealan Unioni on valmis koventamaan toimia, mikäli työrauhan löytyminen sitä edellyttää.

Saarron aikana Finrail Oy:ssa työskentelevät RAU:n jäsenet eivät osallistu rautatieiden tavaraiikenteen turvaamiseen eikä ohjaamiseen. Saarron ulkopuolelle rajataan henkeen, terveyteen, ympäristön vaarantumiseen tai yleiseen turvallisuuteen vaikuttavat tehtävät.

Tampereen raitiotierataa rakennettu suunniteltua nopeammin – raidetöistä valmiina 95 prosenttia, hanke etenee aikataulussa ja budjetissa

Varikko

Suurin osa Raitiotieallianssin raidetöistä sekä radan rakentamisen ohella tehtävistä katu- ja maanrakennustöistä valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Rataa on rakennettu jopa suunniteltua nopeammin, ja raidetyöt ovat edellä aikataulua. Koko hankkeesta on nyt valmiina kolme neljäsosaa, ja se etenee edelleen aikataulussa ja budjetissa 

Raidetyöt edellä aikataulua

Tampereen raitiotien raidetyöt ovat aikataulusta edellä, ja niistä on valmiina jo noin 95 prosenttia. Kaikkiaan osalle 1 (keskusta–Hervanta–Tays) rakennetaan rataa eli kaksoisraidetta 15 kilometriä.

  • Kaksoisraidetta on rakennettu nyt yli 14 kilometriä, ja raitiovaunuvarikolle on lisäksi valmistunut neljä kilometriä raidetta. Myös varikon talonrakennustyöt sekä piha-alueen työt valmistuvat tänä vuonna, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Yrjölä kertoo. 

Hämeenkadun kadunrakennustyöt etenevät suunnitellun mukaisesti. Tänä vuonna on valmistunut kaksi korttelia kadun kummassakin päässä. Ensi vuonna rakennetaan raitiotie Hämeensillalle.

  • Ensi vuonna tehdään sähköradan ja muiden teknisten järjestelmien asennuksia sekä viimeistelytöitä koko raitiotien osalla 1. Samoin jatketaan pysäkkien varustelua, eli niille asennetaan muun muassa kalusteet, katokset ja tietoliikenne.

Varikkoa varustellaan vielä Tampereen Raitiotie Oy:n toimesta esimerkiksi vaunujen huollossa ja kunnossapidossa tarvittavilla laitteilla sekä työtilojen kalusteilla.

Rata valmistuu testiajoihin

Skoda Transtechin tehtaalla Kainuussa kokoonpanossa oleva ensimmäinen prototyyppi raitiovaunusta saapuu Tampereelle alkuvuodesta 2020.

  • Ennen ratalinjalle pääsyä vaunulle tehdään käyttötestejä varikolla. Tämän jälkeen kevättalvella vaunulla ajetaan koeajoja ja tehdään muita testejä linjaosuudella varikon ja Turtolan pysäkin välillä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö toteaa.

Myöhemmin koeajoja ulotetaan pidemmälle rataosien käyttöönottosuunnitelman ja ajojohtimien sekä muiden teknisten järjestelmien asennusten etenemisen mukaan.

Toisen vaunun, joka on samalla ensimmäinen sarjatuotantovaunu, on määrä saapua Tampereelle loppuvuodesta 2020. Tällöin voidaan raitiotiejärjestelmällä aloittaa tekninen koeliikenne. Tämän jälkeen on tarkoitus, että vaunuja saapuu Tampereelle tasaisin välein siten, että kaupallinen koeliikenne voidaan aloittaa huhtikuussa 2021 ja varsinainen liikenne 9.8.2021.

Hämeenkadun uusiminen aikataulussa

Hämeenkadun rakentaminen etenee suunnitellusti. Hämeenkadun länsipäässä ovat valmiina kadun molemmat puolet Hämeenpuisto–Kuninkaankatu-osuudella ja itäpäässä Aleksanterinkatu–Rautatienkatu-osuus lukuun ottamatta Hämeenkatu 3:n edustaa. Ajojohtimia ja teknisiä järjestelmiä asennetaan Hämeenkadulle ensi vuonna. Hämeenkadun raidetyöt valmistuvat kokonaan ensi kesänä, kun Hämeensillalla keväällä päästään kiskoasennuksiin.

Kadunrakennus -ja kiveystöitä jatketaan ensi vuonna Hämeenkadun molemmilla reunoilla Kuninkaankadun ja Aleksanterinkadun välillä eri kohdissa. Kuninkaankatu–Aleksis Kiven katu -välillä kivitöitä jatketaan tänä vuonna niin pitkään kuin kelit sallivat. Koskikatu–Aleksanterinkatu-osuudella on käynnissä vielä ensi vuoden kiveystöitä valmistelevia töitä.

Raitiotieallianssi uusii raitiotien rakentamisen yhteydessä Hämeenkadun kokonaan katusuunnitelmien mukaiseksi eli jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan johdot ja putket sekä katu-ja tapahtumavalaistus uusitaan.  Hämeenkadun jalkakäytävien rakentamistyöt valmistuvat korttelipuoli kerrallaan, viimeiset osuudet Keskustorilta vuonna 2022

Hanke etenee suunnitellusti

Tampereen raitiotien osan 1 (keskusta–Hervanta–Tays) rakentaminen etenee aikataulussa ja budjetissa.  Hankkeesta on nyt valmiina 73 prosenttia. Projektiaikaa on kulunut 64 prosenttia.

Tampereen kaupunginvaltuuston lokakuussa 2016 hyväksymä raitiotien osan 1 toteutusvaiheen tavoitekustannus oli 219,0 milj. euroa. Toteutusvaiheen aikana raitiotien työsisältöön on hyväksytty lisäyksiä 6,8 miljoonaa euroa ja tilaajalle kuuluvaa kustannustason nousua 6,7 miljoonaa euroa. Raitiotieallianssilta on lisäksi erikseen tilattu katurakentamista (mm. Hämeenkatu, Sammonkadun eteläreuna) sekä raitiotien rakentamisen yhteydessä tehtäviä vesihuoltotöitä yhteensä 37,8 miljoonaa euroa.   Näiden jälkeen uusi tavoitekustannus on nyt noin 270,3 miljoonaa euroa.  Töiden ja kustannusten etenemistä voi seurata kaupungin nettisivuilla sekä raitiotieallianssin nettisivuilla

Raitiotien rakentamisesta Hatanpään valtatielle päätetään loppusyksynä

Raitiotien rakentaminen Hatanpään valtatiellä Hämeenkadun ja Tampereen valtatien välillä voi alkaa jo ensi vuonna tammikuussa, jos kaupunginhallituksen 4.11.2019 päättämä esitys hyväksytään myös kaupunginvaltuustossa. Hatanpään valtatien rataosuuden rakentaminen kytkeytyisi meneillään olevaan raitiotien rakentamisen ensimmäiseen vaiheeseen. Kaupunginhallitus esittää myös, että raitiotielinjaa liikennöitäisiin keskussairaalalta Hatanpään valtatielle Pyynikintorin sijaan.

Hatanpään valtatien rataosuuden myötä raitiotietyöt kaupungin keskusta-alueella tulisivat kerralla valmiiksi, mikä on ollut myös elinkeinoelämän toive. Taysilta Hatanpään valtatielle Sorin aukiolle liikennöivässä raitiotielinjassa on liikennejärjestelmän kannalta etuja.

Raitiotieallianssi on laatinut toteutussuunnitelman ja määrittänyt tavoitekustannuksen Hatanpään valtatien raitiotieradan rakentamisesta osuudelle Koskipuisto–Tampereen valtatie Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan hyväksymän katusuunnitelman mukaisesta kokonaisuudesta. Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa aiempaan tapaan allianssimallilla.

Raitiotieallianssi jatkaa myös osan 2 (keskusta–Lentävänniemi) suunnittelua. Tavoitteena on, että Tampereen kaupunginvaltuusto päättäisi rakentamisesta ensi vuoden syksyllä.

Raitiotieallianssin raitiotie- ja kadunrakennustöiden tilanne marraskuussa 2019:

KESKUSTA

  • Pirkankadulla rata on rakennettu Pyynikintorilta Metsolle. Vuodelle 2020 jää tehtäväksi jalankulku- ja pyöräilyväylien osuuksia, ajoratojen päällystystöitä ja viheralueiden siistimisiä.
  • Hämeenpuistossa asennetaan tänä vuonna vielä sähköratapylväs pääkirjasto Metson edustalle. Vuonna 2020 rakennetaan valmiiksi Metson edustan puuttuvat liikenteenjakajat ja kiveykset. Raitiotieallianssi rakentaa Hämeenpuiston raitiotieradan ja tekee liittymäalueiden kadunrakennustyöt. Hämeenpuiston alueen viimeistelee kaupunki erillistyönä myöhemmin. 
  • Hämeenkadulla raidetyöt valmistuvat tänä vuonna, lukuun ottamatta Hämeensillan osuutta. Hämeenkadun jalkakäytävien rakentamistyöt valmistuvat korttelipuoli kerrallaan, viimeiset osuudet Keskustorilta vuonna 2022. Hämeenkadun länsipäässä ovat valmiina kadun molemmat puolet Hämeenpuisto–Kuninkaankatu-osuudella ja itäpäässä Aleksanterinkatu–Rautatienkatu-osuus lukuun ottamatta Hämeenkatu 3:n edustaa. Sokoksen edustalla Kuninkaankatu–Aleksis Kiven katu -osuudella kiveystyöt jatkuvat kelien salliessa. Vuonna 2020 kivettävien korttelialueiden valmistelevat työt ovat loppusuoralla.
  • Rautatienkadun, Hämeenkadun, ja Itsenäisyydenkadun liittymässä ratatyöt valmistuvat tämän vuoden puolella ja ensi vuonna jatketaan katurakennustöitä ja päällystyksiä.
  • Itsenäisyydenkadun raitiotierata valmistuu tänä vuonna. Eteläpuolen ajorata ja jalkakäytävä Yliopistonkadulta Kalevan puistotielle valmistuvat vuonna 2020. Ensi vuodelle jää tehtäväksi jalankulku- ja pyöräilyosuuksia, ajoradan päällysteitä, Attilan tukimuurin kiveystyöt ja viheralueiden siistimisiä. Rautatien alittavaan tunneliin rakennetaan suojakatos, joka mahdollistaa sillan uusimisen myöhemmin raitioliikennettä häiritsemättä.

KALEVA

  • Sammonaukion, Sammonkadun ja Teiskontien raitiotien rakentamistyöt ja kadunrakennustyöt ovat valmiit. Ajojohtimien asennus alkaa ensi vuoden alussa. 
  • Rieväkatu valmistuu Raitiotieallianssin töiden osalta tänä vuonna lukuun ottamatta sähköratapylväitä ja ajojohtimia, joiden asennus aloitetaan heti ensi vuoden alussa.
  • Tekunkatu/Kuntokatu on valmis Taysin pysäkille asti. Kekkosentien ylittävän sillan molemmin puolin tehdään nurmirataa ensi vuonna.
  • Vieritiellä työt valmistuvat Taysin pysäkiltä Kaupin kampuksen pysäkille ensi vuonna.

HERVANNAN VALTAVÄYLÄ

  • Hervannan valtaväylän radan-ja maanrakennustyöt valmistuvat tänä vuonna. Uuden jalankulku -ja pyöräily-yhteyden “Hervannan Baanan” toinen osuus aukeaa marraskuun lopulla. Suuret raitiotiesillat Hervannan valtaväylän varrella ovat valmiit. Ajojohtimia asennetaan ja säädetään vielä ensi vuonna.

HERVANTA

  • Insinöörinkatu valmistuu kokonaan osuudelta Atomipolku-Kanjoninkatu tänä vuonna. Viimeistelyjä tehdään vielä ensi vuonna Atomipolku-Arkkitehdinkatu-osuudella.
  • Tohtorinpuistoon on rakennettu Ruskontien alittava ylikulkusilta raitiotielle. Ramppipuistoon on puolestaan rakennettu jalankulkuun ja pyöräilyyn väylä sekä alikulkukäytävä. Tohtorinpuiston sepelirataosuus on myös valmistunut. 
  • Atomipolku ja Hermiankatu valmistuvat pääosin tänä vuonna, ensi vuonna tehdään vielä joitakin viimeistelytöitä.
  • Makkarajärven alueella työt jatkuvat ja ne valmistuvat Raitiotieallianssin osalta ensi vuonna.

VARIKKO

  • Varikon raiteet ovat valmiit, talonrakennustyöt sekä piha-alueen työt valmistuvat loppuvuonna. Varikkoa varustellaan vielä ensi vuonna teknisillä järjestelmillä sekä huollossa ja kunnossapidossa tarvittavilla laitteilla.

AJOJOHTIMIEN JÄNNITTEEN KYTKENTÄ

  • Marraskuun 18. päivästä alkaen raitiotien läheisyydessä työskentelemiseen tulee hakea suostumus Tampereen Raitiotie Oy:ltä, joka järjestää myös Ratikkaturvakoulutusta raitiotien läheisyydessä työskenteleville.

Kuvat Pasi Tiitola ja Wille Nyyssönen/Raitiotieallianssi

raitiotieallianssi.fi

JHL:n tukilakko pysäyttää junien huollon ja työt ratapihoilla marraskuussa, lakko alkaa 19.11.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tukee Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaistelua lakolla, joka vaikuttaa merkittävästi rautateiden tavaraliikenteeseen. JHL:n tukilakko sulkee tavaraliikenteen ratapihat 19. marraskuuta. Junien kunnossapito on lakossa 20. marraskuuta. Lakko on valtakunnallinen.

JHL ryhtyy marraskuussa tukilakkoon, jolla halutaan vauhdittaa PAU:n ja Paltan neuvotteluita Postin työehdoista. JHL vastustaa Postin suunnittelemia heikennyksiä työehtoihin.

– Postin johto yrittää täysin härskisti ja moraalittomasti hakea kannattavuutta työehtoja polkemalla. Työntekijät halutaan Postin tuottotavoitteiden maksumiehiksi, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tylyttää.

Tukilakko alkaa tavaraliikenteen ratapihoilla 19. marraskuuta kello 6.00 ja päättyy samana päivänä kello 22.00. Lakko koskee kaikkia VR-yhtymän rautatielogistiikan toimintoja. Käytännössä lakko pysäyttää tavaraliikenteen käsittelyn Suomen ratapihoilla.

Tavaraliikenteen kaluston huolto on lakossa 20. marraskuuta kello 7.00–23.00. Lakossa ovat mukana JHL:n jäsenet, jotka ovat töissä VR Kunnossapito Oy:ssä.

Lakon aikana JHL:n jäsenet eivät osallistu rautatielogistiikan ratapihavaihtotöihin ja tukitoimintojen tehtäviin eivätkä VR Kunnossapito Oy:n kaluston kunnossapidon- ja kaluston tuotannon työtehtäviin. Lakon ulkopuolelle rajataan henkeen, terveyteen, ympäristön vaarantumiseen tai yleiseen turvallisuuteen vaikuttavat työtehtävät sekä kalustokunnossapidon tehtävistä Allegron kunnossapito ja Ilmalan ja Oulun varikoiden liikenteenhoidon tehtävät.

JHL ja Raideammattilaiset JHL ry ovat jatkossakin valmiita laajoihin järjestöllisiin toimiin työehtosopimusten heikennysten ja sopimusshoppailun pysäyttämiseksi.

Työehtojen murentaminen on kuolinisku työntekijöiden toimeentulolle, Raideammattilaiset JHL ry:n puheenjohtaja Teppo Järnstedt alleviivaa.

– Työehtosopimuksien vaihtamisilla ajetaan henkilökunta toimeentuloloukkuun ja toimeentulotuen piiriin. Käytännössä valtio maksaa osan yritysten palkoista. Samalla romutetaan luottamus työntekijöiden ja työnantajien välillä.

:TAMPERE: Sammonkadun ja Teiskontien raitiotien rakentamistyöt valmiit – Sammonkadun katurakentamisen aikataulu puolet alkuperäistä nopeampi

Kuva: Pasi Tiitola/Raitiotieallianssi

Raitiotien rakentamistyöt Kalevan pitkillä katuosuuksilla eli Sammonkadulla ja Teiskontiellä ovat valmistuneet. Katujen liikennejärjestelyt ovat nyt lopputilanteen mukaiset ja liikennevalot on asennettu lopullisille paikoilleen. Molemmat kadut on toteutettu viherraiteena, jossa raitiotien pintarakenne on nurmea. Sammonkadun raitiotie- ja kadunrakennustöiden toteutus yhtä aikaa oli jopa puolet nopeampaa kuin töiden erikseen toteutettuina alun perin arvioitiin kestävän.

Radan rakentamisen lisäksi kummallakin kadulla on tehty kadunrakennustöitä ja uusittu ajokaistat, kiveykset, liikennevalojärjestelmät ja koko katujen valaistus. Lisäksi on rakennettu uudet raitio- ja bussipysäkit sekä istutettu uudet katupuut. Sammonkadulla on uusittu myös jalkakäytäviä ja pyöräilyväyliä.

Raitiotie haarautuu Sammonaukion keskellä Taysiin johtavaksi Teiskontien haaraksi ja Hervantaan vievä linja kulkee pitkin Sammonkatua. Sammonkatu on Hervannan valtaväylän ja Hervannan Insinöörinkadun ohella yksi Tampereen raitiotien pisimmistä yhtenäisistä katuosuuksista. Sammonkadun raitiotien pituus Sammonaukiolta Rieväkadun liittymään on lähes 1,8 kilometriä. Teiskontiellä raitiotien pituus on reilut 900 metriä.

Raitiotie rakennettu ja katurakenteet uusittu puolet arvioitua nopeammin

Sammonkadulla katurakenne on kauttaaltaan uusittu entisestä kaksikaistaisesta järjestelystä nykyiseen, jossa talouskaistat on muutettu ajokaistoiksi ja pysäköintipaikat järjestelty uudestaan. Sekä Sammonkadulla että Teiskontiellä raitiotie kulkee kadun keskellä omalla väylällään.

Raitiotie on molemmilla kaduilla rakennettu betoniin valettuna kiintoraiteena, jonka pinnoitteena on nurmi. Kaduilla on siirretty ja uusittu reunakiveykset, muokattu kaistajärjestelyt sekä uusittu liikennevalojärjestelmä ja valaistus. Sammonkadulla on myös uusittu jalankulku- ja pyöräilyväyliä katusuunnitelman mukaisiksi. Viimeisinä töinä valmistuivat nurmiradan kylvöt ja katupuiden istutukset, Kalevan alueen lohkopäällikkö Olli Tuomisto Raitiotieallianssista kertoo.

Raitiotieallianssi toteutti muun muassa Sammonkadun eteläpuolen jalankulku- ja pyöräilyosuuden yhtenäisesti Sammonaukiolta jatkuvana väylänä. Samaan aikaan raitiotien rakentamisen kanssa kadulla toteutettiin useita kadunrakennustöitä ja talonrakennusta muiden urakoitsijoiden toimesta. Kaikkiaan rakentamistyöt Sammonkadulla ja Teiskontiellä kestivät kaksi ja puoli vuotta.

Alkuperäinen aikatauluarvio Sammonkadun raitiotien rakentamiseen ja katurakenteiden uusimiseen oli neljästä kuuteen vuotta. Kun Sammonkadun ja Rieväkadun raitiotien rakentamisen yhteydessä teetettiin myös seitsemän erillistä kadunrakennusurakkaa, kokonaisaikataulu lyheni noin puoleen alkuperäisestä arviosta.  Yhteensovittaminen varsinkin kunnallistekniikan osalta oli paikoin haastavaa, mutta urakoitsijoille täytyy esittää kiitokset yhteistyökyvystä, Tampereen kaupungin rakennuttajainsinööri Petri Leppänen kiittelee.

Sammonkadun ja Teiskontien rakentamisessa useita vaiheita ja liikennejärjestelyjä

Sammonkadun rakentaminen alkoi huhtikuussa 2017 johto- ja putkisiirroilla raitiotien alta. Teiskontien työt käynnistyivät saman vuoden kesäkuussa vesijohtolinjan rakentamisella.  Sammonkadulla Kaalamonaukion kohdalla tehtiin alkuvaiheessa mittava paalutus ja rakennettiin paalulaatta Kaalamonaukion kohdalla radan ja kadun pohjan vahvistamiseksi.

Molemmilla kaduilla työvaiheita ja liikennejärjestelyjä jouduttiin muuttamaan useaan otteeseen ja varsinkin risteysalueilla töistä aiheutui monia kulkumuutoksia, Olli Tuomisto mainitsee

Rakentamisen aikana työmaa tiedotti aktiivisesti Kalevan asukkaita, ja tiedotuksesta on tullut paljon myönteistä palautetta koko hankkeen aikana.  Useita työvaiheita on tehty öisin, jotta alueen liikennettä ja yrityksiä olisi häiritty mahdollisimman vähän.

Nurmirata ja 300 uutta katupuuta lisäävät Kalevan viherympäristöä

Sammonkadulle ja Teiskontielle tulee uutta nurmirataa yhteensä lähes kolme kilometriä. Nurmirata on valittu kaduille, jossa väylää ei tarvita muun liikenteen käyttöön. Sammonkadulla ja Teiskontiellä raitioliikenne kulkee kadun keskellä omalla väylällään, kun auto- ja bussiliikenne kulkevat kadun sivuilla.

Sammonkadun ja Teiskontien nurmirata lisää viherympäristön määrää Kalevassa.

Yhdessä uusien katupuiden kanssa nurmirata parantaa kaupunkiympäristön viihtyvyyttä. Sammonkadulla uusia katupuita on istutettu 208 kappaletta ja Teiskontielle 92. Nurmiraide myös pidättää ja suodattaa sade- ja hulevesiä sekä liikenteen päästöjä, sitoo katupölyä ja vaimentaa tärinää sekä melua.

Tampereen kaupunki on halunnut raitiotiehankkeen yhteydessä lisätä katuviherympäristöä kaupunkikuvan ja asuinympäristöjen viihtyisyyden parantamiseksi, ympäristösuunnittelija Jyrki Lehtimäki Tampereen kaupungilta toteaa.

Nurmiradan toteuttamista Tampereelle ja Suomen olosuhteisiin testattiin koerakenteilla, joiden lopputuloksena nurmirata päätettiin toteuttaa tavallisella viherrakentamisen kasvualustalla ja siemenseoksella. Kaikkiaan raitiotien nurmirataa tulee neljälle kadulle: Kalevaan Sammonkadulle, Teiskontielle ja Tekunkadulle sekä Hervantaan Hermiankadulle.

Ajojohtimet asennetaan ensi keväänä

Koko Kalevan raitiotietyöt valmistuvat suurelta osin tänä vuonna. Rieväkadulla Sammonkadun itäpäässä asennetaan vielä sähköratapylväitä ensi vuoden alussa. Ajojohtimien asennus Kalevaan aloitetaan ensi keväänä ja ne valmistuvat ennen raitiovaunun syksyn testiajoja.

Kalevan raitiotietöiden valmistumista juhlistetaan korttelijuhlien tapaan ensi keväänä Tampereen kaupungin, Tampereen Raitiotie Oy:n ja Raitiotieallianssin yhteistyönä.

Sammonkadulla ja Teiskontiellä tehdyt raitiotie- ja kadunrakennustyöt:

  • laajat johto-ja putkisiirrot,
  • paalutus ja paalulaatan rakentaminen Sammonkadulla Kaalamonaukion pohjan vahvistamiseksi
  • kiintoraidelaatan valutyöt
  • raitiotien sekä puhelin-ja nettioperaattoreiden kaapeleiden putkireittien rakentaminen
  • liikennevalojärjestelmän uusiminen
  • Bussi- ja raitiopysäkkien rakentaminen
  • uudet kiveykset
  • uudet katupuut
  • nurmiradan kylvö
  • uudet asfalttipinnat
  • uudet jalankulku-ja pyöräilyväylät
  • uudet kaistajärjestelyt
  • ratajohtopylväiden ja yhdistettyjen sähkörata-ja valaisinpylväiden asennukset
  • valaistuksen uusiminen
  • ajojohtimet asennetaan keväällä 2020

raitiotieallianssi.fi