Raideliikenteen ratatyön turvallisuudessa puutteita – Onnettomuustutkintakeskus toistaa turvallisuussuosituksensa

36412220166_d46b1b43c8_z

Tavarajunan törmääminen raiteella seisseisiin vaunuihin Oulun tavararatapihalla 13.8.2016 Kuva: OTKES

Onnettomuustutkintakeskus muistuttaa aikaisemmin antamistaan turvallisuussuosituksista raideliikenteen ratatyön turvallisuutta koskien. Vainikkalassa törmäsi tänään 10.11.2017 aamulla noin klo 04 veturi raiteella ratatöissä olleeseen kaivuriin. Onnettomuudesta selvittiin materiaalivahingoilla, henkilövahinkoja ei syntynyt. Onnettomuustutkintakeskus ei tutki Vainikkalan onnettomuutta, mutta korostaa, että ratatyöturvallisuuteen liittyvät turvallisuussuositukset tulee toteuttaa onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi.

Onnettomuustutkintakeskus tutki ratatöistä aiheutuneita vaara- ja poikkeamatilanteita yli 140 kappaletta vuodelta 2013, yhtenä marraskuun 2013 tavarajunan törmäyksen kaivinkoneeseen Pännäisissä. Pännäisten onnettomuuden ja lukuisten vaara- ja poikkeamatilanteiden tutkinnan perusteella ratatöiden turvallisuuskultuurissa-, koulutuksessa- ja johtamisessa ilmeni huolestuttavia piirteitä.

Onnettomuustutkintakeskus tutki vuonna 2016 myös Uimaharjun helmikuisen onnettomuuden, jossa taajamajuna törmäsi kaapelinäyttötyössä raiteella olleeseen henkilöön. Tutkinnan yhteydessä ilmeni jälleen merkittäviä ratatyöturvallisuuden, kouluttamisen ja johtamisen puutteita.

Onnettomuustutkintakeskus muistuttaa seuraavista suosituksista, joiden toteutumisen Liikenteen turvallisuusviraston tulisi varmistaa:

  • Liikennevirasto määrittää ratatyöturvallisuuskoulutukselle tiukemmat vähimmäisehdot.
  • Liikennevirasto varmistaa ratatyöstä vastaavan keskittymisen liikenneturvallisuustehtävään sekä kehittää ratatyöstä vastaavalle nykyistä parempia työvälineitä turvallisuuden varmistamiseksi.
  • Liikennevirasto sisällyttää kaikkiin ratatöiden urakkasopimuksiin urakoitsijoille yksityiskohtaiset taloudelliset seuraukset turvallisuusmääräysten noudattamiselle tai noudattamatta jättämiselle.
  • Liikennevirasto varmistaa, että urakkasopimukseen kirjataan erillinen ja riittävä aika ratatöiden suunnitteluun ja vastuiden selkeyttämiseen ennen ratatöiden aloitusta.
  • Liikennevirasto lisää ratatöiden turvallisuusmääräysten noudattamisen käytännön valvontaa osoittamalla siihen riittävät resurssit.
  • Liikennevirasto käyttää riittävästi resursseja rautatieliikenteen turvallisuuspoikkeamien huolellisen, systemaattisen ja nopean käsittelyn kehittämiseen.

Lisäksi:

  • Suomeen tulisi perustaa yksi yhteinen rautateitä koskeva onnettomuus- ja poikkeamatietokanta.
  • Työmailla tulisi käyttää oikosulkujohtimia paikan varaamisen varmistamiseksi. Tämä koskee raidevirtapiirillä varustettuja radan valvonta-alueita, kuten Pännäinen−Kolppi-välillä.
  • Ajallisesti liian lyhyissä työraoissa työskentelyä tulisi välttää.
Bookmark the permalink.