Kaukoliikenteeseen 30 uutta junavuoroa elokuusta lähtien

Ohjausvaunu_1

© VR Group

Kotimaan kaukoliikenteen matkustajia hemmotellaan elokuussa 30 uudella junavuorolla viikossa. Uusia vuoroja otetaan käyttöön yhteensä kuudelle eri reitille. Eniten lisävuoroja saavat Helsingin ja Lappeenrannan sekä Tampereen ja Porin välillä matkustavat asiakkaat. Kaukoliikenteen matkustajamäärät jatkavat vahvaa kasvua, ja markkinaehtoiset junavuorot ovatkin lisääntyneet vuosina 2017 ja 2018 yhteensä 8 prosenttia. 

Kaukoliikenteen matkustajat saavat 30 uutta, viikoittain toistuvaa junavuoroa elokuun 13. päivä lähtien. Suurin osa, yhteensä 20 vuoroa lisätään markkinaehtoiseen liikenteeseen. Eniten uusia vuoroja tulee arkipäiville Helsingin ja Lappeenrannan välille, yhteensä 10 per viikko. Helsingin ja Turun välille lisätään puolestaan neljä uutta viikonloppuvuoroa. Uusia vuoroja tulee myös Oulu–Seinäjoki-, Tampere–Turku- ja Vaasa–Seinäjoki-reiteille.

”Markkinaehtoisten uusien vuorojen lisäksi tuomme 10 uutta, Liikenne- ja viestintäministeriön ostoliikenteeseen sovittua junavuoroa Tampereen ja Porin välille”, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Elokuun uusien vuorojen lisäksi liikennöimme 18.6. alkaen useammin myös Kolariin. Nämä uudet vuorot ovat ostoliikennettä. Kaikki kesäkuussa ja elokuussa aloittavat uudet vuorot aikatauluineen löytyvät täältä.

Kesäkuukausien aikana lisävuoroja tuodaan kohdennetusti myös erilaisia tapahtumia varten. Junissa päästään sekä MM-kisahuumaan että festarifiiliksiin pitkin kesää.

”Osa onnekkaista jalkapallon MM-kisoihin reissaavista kisaturisteista pääsee matkaan uudistetussa Allegro-junassamme 14. kesäkuuta. Näissä junissa on varmasti ainutlaatuinen tunnelma, kuten jo perinteisiksi muodostuneissa festarijunissa”, Romanainen kertoo.   

Lisävuoroja onkin lisätty Pietarin lisäksi myös Ruisrockin paluuliikennettä silmällä pitäen, samoin Joensuun Ilosaarirock ja Cheekin Lahden konsertti on huomioitu lisävuoroilla. Porissa heinäkuussa järjestettävän SuomiAreenan ja PoriJazzin kävijöitä varten ajetaan iltaisin lisävuoroja Helsinkiin.

Liikenneviraston ratatyöt hidastavat matkustusta

Ratatyöt ja niistä johtuvat hidastukset jatkuvat Helsingin ja Turun välillä mahdollisesti ensi vuoden puolelle saakka. Turusta Helsinkiin lähtevien junien lähdöt aikaistuvat kesällä 18.6–12.8, mutta saapumisajat säilyvät samoina. Rantaradan hidastukset ovat keskimäärin 13 minuuttia, ruuhka-ajan nopeiden Pendolino-vuorojen osalta keskimäärin 18 minuuttia nykyisiin matka-aikoihin verrattuna.

Helsingin ja Tampereen välillä hidastukset päättyvät suunnitelmien mukaan joulukuussa. Aamuliikenteen tärkeä vuoro IC 164 Tampereelta ja Hämeenlinnasta Helsinkiin palaa saapumisajan osalta normaaliin aikatauluun jo kesäkuun 18. päivä lähtien siten, että Helsinkiin pääsee junalla ennen aamuyhdeksää.

”Liikenneviraston ratatöiden lisäksi pääradan junaliikennettä hidastaa myös Tampereelle saavuttaessa Kansi ja Areena -rakennushanke. Rakennustöistä johtuvien hidastusten oli tarkoitus päättyä juhannukseen mennessä, mutta näillä näkymin myöhästymiset ovat mahdollisia 13. heinäkuuta saakka”, sanoo Romanainen.

Lue lisää Helsingin ja Tampereen välisen reitin ratatöistä täältä ja Helsingin ja Turun matka-ajoista täältä.

Bookmark the permalink.