VR:n asiakkaat entistä tyytyväisempiä

vihrea_makuuvaunu3

Kuva: VR Group

Junamatkustajat ovat entistä tyytyväisempiä VR:n palveluihin ja yhä useampi haluaa suositella junaa läheisille ja tutuille. VR:n suositteluhalukkuus on noussut korkeimmalle tasolle moneen vuoteen. Asiakastyytyväisyys on parantunut samalla kun VR:n matkustajamäärät ovat kasvaneet koko vuoden.

Asiakkaista 80 prosenttia on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä palvelutasoon, tyytymättömiä on 11 prosenttia. Palvelun suositteluhalukkuus on kasvanut 2016 aikana 24 prosenttia. Erityisen myönteistä palautetta VR saa konduktöörien ystävällisyydestä, palvelualttiudesta ja asiantuntemuksesta. Junamatkalla matkustajat arvostavat matkustamon siisteyttä ja matkan turvallisuutta. Tämä käy ilmi tuoreesta Taloustutkimuksen VR:lle tekemästä asiakastyytyväisyystutkimuksesta, johon osallistui yli 1 600 vastaajaa.

Asiakkaat antavat kehuja lipun ostamisesta digitaalisista kanavista. Nykyisin 75 prosenttia lipuista ostetaan verkkokaupasta tai mobiilikanavista, jonka osuus kasvaa eniten.
– On mukava kuulla, että asiointi VR:n kanssa koetaan helpoksi. Uusimme digitaalisia palveluja laajasti tänä vuonna, sanoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen. Uudistuksia on tulossa niin mobiiliin, verkkokauppaan, automaatteihin kuin paikanvaraukseenkin.

Satojatuhansia matkustajia lisää

Junamatkustajat toivovat parannusta erityisesti wlan-yhteyksiin, WC-tilojen siisteyteen sekä myöhästymisestä tiedottamiseen.
– Kuuntelemme saamaamme palautetta – ja olemme jo ottaneet työn alle näihin liittyviä kehityskohteita. Esimerkiksi junaverkkoa on parannettu merkittävästi, kertoo Romanainen.

VR seuraa säännöllisesti matkustajien tyytyväisyyttä. VR on myös eurooppalaisittain hyvä junayhtiö, tuore EU-komission selvitys kertoo asiakastyytyväisyyden olevan paras. Lue lisää EU-selvityksestä.

Päättynyt vuosi sekä joulun ja vuodenvaihteen matkustuskausi ovat olleet VR:llä erityisen hyviä. Vuoden loppu noudatti koko vuoden kasvanutta kehitystä. Helmikuun hintauudistuksen ja kesäkuussa tehtyjen reittien nopeutusten myötä junamatkoja on VR:n omassa kaupallisessa liikenteessä tehty noin 350 000 edellisvuotta enemmän.

Bookmark the permalink.