Ravintolayhtiö Avecra kokonaan VR:n omistukseen

duetto_plus_ravintola

(© VR Group)

Ravintola-, kahvila- ja kioskipalveluja rautatieasemilla ja junissa tarjoava Avecra siirtyy kokonaan VR:n omistukseen. VR Group ja Rail Gourmet Group ovat 23.5. sopineet osakekaupasta, jolla brittiläinen junacatering-yhtiö myy 40 % omistusosuutensa VR:lle.

– Avecran liiketoiminta on viime vuosina kehittynyt hienosti. Junien matkustajamäärien yhä kasvaessa myös Avecran myyntiluvut ovat upeassa kasvussa.  Olemme nyt voimakkaasti uudistamassa ravintolapalvelujamme ja tässä kohtaa oli luontevaa ottaa kehityksen ohjaaminen kokonaan omiin käsiin, sanoo VR matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Avecran liikevaihto oli vuonna 2016 36,8 M€ ja se palvelee vuosittain 6,5 miljoonaa asiakasta junissa ja asemilla. Avecra säilyy VR:n tytäryhtiönä, jota vetää toimitusjohtaja Piia Tyynilä.

Uusia makuja raiteille

Junissa nautitaan vuodessa 1,6 miljoonaa kuppia kahvia, 440 000 tuoppia olutta ja 80 000 lihapulla-annosta.  Ravintolapalvelut kattavat koko kaukoliikenteen reittiverkoston, joko ravintolavaunun tai kärrymyynnin muodossa. Molempia ollaan nyt uudistamassa.

– Ravintolavaunut ovat iso osa junamatkustamisen mukavuutta. Lähdemme nyt entistä tiiviimmin kehittämään asiakaskokemusta junissa ja asemilla, sanoo Tyynilä.

Uudistettua ravintolavaunun konseptia on suunniteltu yhdessä asiakkaiden kanssa ja asiakaskokemuksia kerätään pilottivaunusta, joka on liikennöinyt huhtikuun alusta.  Uudistettuja ravintolavaunuja tuodaan syksyllä vaiheittain kaukoliikenteen reiteille.

Bookmark the permalink.