Rautatiealan Unioni RAU: Valtionyhtiö Fintraffic roikottaa henkilöstöään löyhässä hirressä

Fintraffic Raide Oy on kertonut jatkavansa raideliikenteenohjauksen rakenteen ja toimintamallin kehittämistä. Se kertoo kuitenkin ilmoittavansa päätöksen Kouvolassa ja Helsingissä sijaitsevien operatiivisten toimintojen yhdistämisestä pääkaupunkiseudulle loppukesän aikana. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 15.12. 2020–28.1. 2021.

Rautatiealan unioni RAU pitää keskittämissuunnitelmia täysin perusteettomina eikä päätöksen kohtuuton venyttäminen asiaa muuta.

– Se aiheuttaa sietämätöntä epävarmuutta ja stressiä ohjauspisteissä vaativaa turvallisuustyötä tekeville ihmisille, liitto sanoo.

RAU pitää Fintrafficin päätöstä työehtosopimuksen ja yhteistoimintalain vastaisena. Niiden mukaan täytettyään neuvotteluvelvoitteensa, työnantajan on esitettävä kohtuullisen ajan kuluessa henkilöstöryhmien edustajille yleinen selvitys yhteistoimintaneuvottelujen perusteella harkittavista päätöksistä.

– Yli puolen vuoden harkinta-aikaa kuuden viikon yt-neuvottelujen jälkeen ei voida pitää millään mittarilla kohtuullisena, RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa.

– Valtion erityistehtäväyhtiö Fintraffic on lähtenyt tosissaan taistelemaan paikasta Suomen huonoimpien työnantajien joukossa. Ensin se ajoitti yt-neuvotteluesityksen ennen joulua ja sitten se venyttää päätöksen kesälomien yli. Tälläiselle henkilöstöpolitiikalla ei voi edes antaa arvosanaa.

Rautatiealan unioni RAU vaatii Fintrafficia kunnioittamaan työehtosopimusta, yhteistoimintalakia ja henkilöstöä päättämällä yt-neuvottelut helmikuun aikana kuten yt-neuvotteluissa ilmoitti.

Rautatiealan Unioni RAU ry:n jäsenet työskentelevät rautatiealalla veturinkuljettajina, liikenneohjaajina sekä raidealan asiakaspalvelu- ja toimistotehtävissä.