Kaikki 81 Flirt-junaa nyt liikenteessä

628e9524-13d0-4712-a311-bf75958b579b-w_960

Helsingin seudun lähiliikennejunia koskeva suurhankinta on edennyt niin, että toimituksen viimeinen juna, numero 81, tulee matkustajaliikenteeseen perjantaina 18.8. Kahdeksassa vuodessa junista on tullut sekä matkustajien että henkilökunnan suosikkeja.

Junien toimitus on toteutunut sovitun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Lisä- ja muutostöiden määrä hankinnassa on ollut vain noin prosentin hankinnan alkuperäisestä kauppahinnasta. Hankinta käsitti 32 + 9 junan perushankinnan ja 40 junan optiohankinnan, yhteensä 81 junayksikköä, joilla korvattiin 60- ja 70-luvulla valmistuneet VR:n lähiliikennejunat.

”Junakalustoyhtiön suurhankinta on myös merkittävä yhteistyöprojekti pääkaupunkiseudun kuntien, Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten, sekä HSL:n ja VR:n kesken. HSL-alueen lähijunaliikenteen kilpailuttamisen lähestyessä VR myi osuutensa Junakalustoyhtiöstä yhtiön kuntaosakkaille 15.8.2017 tehdyllä kaupalla”, Pääkaupunkiseudun junakalustoyhtiön toimitusjohtaja Yrjö Judströmsanoo.

Uusien junien hankintaprojekti käynnistyi vuonna 2005. Tarjouskilpailun hinta-/laatu vertailussa voitti sveitsiläisen Stadlerin FLIRT-juna, tärkeitä tekijöitä olivat muun muassa talviolosuhteisiin sopiva varustelu, esteettömyys ja energiatehokkuus. Junien kulunvalvontalaitteet Junakalustoyhtiö hankki erikseen integroituna junahankintaan.

Hankinnan kokonaishinta on noin 520 miljoonaa euroa indeksikorotuksineen ja hankinta on toteutettu leasingrahoituksella niin, että Junakalustoyhtiön yhteistyökumppaneina ovat Handelsbanken Finans AB, Suomen sivukonttoritoiminta ja Nordea Rahoitus Oy.

Flirteillä eli Sm5-junayksiköillä on ajettu heinäkuun loppuun mennessä matkustajaliikennettä yhteensä noin 33,5 miljoonaa kilometriä. Ajokilometrejä junille kertyy noin 800 000 kilometriä kuukaudessa.

Junakalustoyhtiö on vuokrannut kaikki hankkimansa junat HSL:lle pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Junia liikennöi VR-Yhtymä Oy, joka vastaa myös junien kunnossapidosta.

”Pääkaupunkiseudun junakalustoyhtiö perustettiin Helsingin seudun lähiliikenteen kilpailutuksen mahdollistamiseksi. 81 junaa riittää nykyisen HSL-alueen junaliikenteen hoitamiseen noin 10 vuodeksi eteenpäin. Nyt on hyvä tilanne, että koko HSL-alueen liikennettä voidaan liikennöidä yhtenäisellä ja laadukkaalla kalustolla. Uuden kaluston käyttöönotto on näkynyt parannuksena asiakastyytyväisyystutkimuksissamme”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Junakalustoyhtiön junahankinta on osa valmisteluprosessia, joka mahdollistaa HSL-alueen lähijunaliikenteen kilpailuttamisen. Valmisteluun kuuluu myös, että Junakalustoyhtiö on vuokrannut pitkäaikaisella vuokrasopimuksella junien huoltoa ja kunnossapitoa varten tarpeelliset tilat Ilmalan varikolta. Kilpailutettu liikenne alkaa vuoden 2021 kesällä. HSL:n järjestämä markkinavuoropuhelu aloittaa HSL-alueen lähijunaliikenteen kilpailuttamisprosessin syksyllä 2017.

Bookmark the permalink.