Raideammattilaiset kampanjoivat konduktöörien ammattikunnan säilymiseksi

paakuva5

Raideammattilaiset JHL on ryhtynyt kampanjoimaan uhanalaiseksi muuttuneen konduktöörien ammattikunnan säilymisen puolesta. Taustalla on Helsingin seudun liikenteen HSL:n  päätös kilpailuttaa pääkaupunkiseudun lähijunaliikenne vuoden 2016 aikana. Poliittinen päätös kilpailutuksesta tehtiin viime kesäkuussa.

Raideammattilaiset JHL:n mukaan kilpailuttaminen merkitsee sitä, että jos raideliikenne siirtyy osin tai kokonaan yksityiselle toimijalle, on uhkana, että konduktöörit katoavat junista kokonaan.

Ensi vaiheessa konduktöörikato iskisi pääkaupunkiseudun lähijuniin, myöhemmin mahdollisesti myös kaukoliikenteeseen.

Junista katoaisivat asiakaspalvelijat, jotka ovat paitsi myyneet lippuja myös toimineet junaturvallisuudesta vastaavina henkilöinä,  liikennehäiriöistä tiedottajina, jatkoyhteyksistä kertovina henkilöinä ja matkustajien matkustukseen liittyvien ongelmien ratkaisijoina.

Nimiä adressiin

Nettisivulla www.uhanalainen.fi raideammattilaiset keräävät nimiä adressiin, joka on tarkoitus luovuttaa HSL:n päättäjille ensi vuonna.  Adressin voivat käydä allekirjoittamassa kaikki ne, jotka haluavat konduktöörin junaansa edelleen vastaamaan raidematkustamisen turvallisuudesta ja asiakaspalvelusta.

Tykkää facebookissa

Raideammattilaiset ovat myös perustaneet facebookiin sivuston:  Minä haluan junaani konduktöörin. Sivua tykkäämällä voi myös osoittaa tukensa konduktöörien ammattikunnalle.

Raideammattilaisten mukaan kampanjointi konduktöörien ammattikunnan säilyttämisen puolesta kerää lisää vauhtia tammikuussa 2015, jolloin on odotettavissa paikallista mainontaa sekä asemilla että tiedotusvälineissä.

Bookmark the permalink.