HSL aloittaa maanantaina 4.4. Matkatutkimuksen, jolla selvitetään, millaisia joukkoliikennematkoja Kehäradan ja Länsimetron vaikutusalueilla tehdään. Matkustajille jaetaan kutsukortteja tutkimukseen busseissa, junissa ja metrossa.
Matkatutkimus on nettikysely, johon voi vastata matkan päätyttyä tai jo matkan aikana vaikkapa älypuhelimella. Tutkimuksessa kysytään tietoja matkasta, joka oli meneillään, kun vastaaja sai kutsukortin tutkimukseen. Vastaajalta tiedustellaan esimerkiksi, mistä hän lähti matkalle, minne hän oli menossa ja mitä kulkutapoja hän käytti matkalla.
Tutkimuksessa kysytään myös, miten Kehärata on vaikuttanut matkan sujuvuuteen ja eri kulkutapojen käyttöön, ja miten vastaaja arvioi Länsimetron vaikuttavan matkan sujuvuuteen ja eri kulkutapojen käyttöön. Kehäradan vaikutuksia tutkitaan Vantaan suunnan busseissa sekä kaikissa lähijunissa. Länsimetron vaikutuksia tutkitaan Etelä-Espoon suunnan busseissa, rantaradan lähijunissa sekä metrossa. Tutkimuksella hankitaan tietoa vähintään 15 vuotta täyttäneiden matkustajien matkoista ja niihin vaikuttavista taustatekijöistä.
Osana Kehäradan vaikutusten tarkastelua tutkitaan myös lentoasemaan liittyviä matkoja. Lentoasemalla haastatellaan matkustajia lähtöselvitys- ja matkatavara-auloissa.
Lentoasemalla matkustajia haastatellaan huhtikuussa. Muualla Matkatutkimus jatkuu perjantaihin 27.5. saakka.
Vuonna 2014 tehty Matkatutkimus koski Kehäradan vaikutusalueella tehtyjä matkoja ennen Kehäradan avaamista. Vuoden 2016 Matkatutkimus tehdään nyt, kun Kehärata on käytössä, mutta Länsimetroa ei ole vielä avattu. Kun Länsimetro on ollut jonkin aikaa käytössä, sen vaikutusalueella tehdään jälleen uusi Matkatutkimus.