Oulu-Kontiomäen rataosuuden urakkasopimus vahvistettiin tänään

Oulu-Kontiomäen radan rataosuuden Vaala-Kivesjärvi perusparannuksen urakkasopimus allekirjoitettiin tänään. Urakan toteuttaa VR Track Oy. Rakentamisen urakkahinta on n. 13,4 miljoonaa euroa. Työt käynnistyvät jo ensi viikolla ja jatkuvat ensi vuoden kesäkuulle.

Hankkeessa radan päällysrakenne uusitaan nykyaikaiseksi. Muun muassa radan vanhat puupölkyt vaihdetaan betonisiksi ja alueen ratarumpuja ja siltoja korjataan. Myös kuivatusta radalla parannetaan.

Rataosuuden uusimisella on merkittäviä vaikutuksia tavaraliikenteen toimivuudelle nyt ja lähitulevaisuudessa

– On erittäin tärkeää, että pääsemme uusimaan elinkaarensa päässä olevan vanhan radan rakenteet nykyaikaisiksi. Näin turvataan elinkeinoelämän edellytyksiä tavaraliikenteen paljon käyttämällä radalla, kertoo radan parantamisyksikön päällikkö Magnus Nygård Liikennevirastosta.

Hankkeen toimittajan VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi on mielissään hankkeen varmistumisesta.

– Tämä on tämän kesän suurimpia rakennusurakoita ja hyvin tärkeä hanke meille. Haluamme tehdä laadukkaan lopputuloksen hyvässä aikataulussa ja kehittää samalla työmenetelmiä.

Miljoonaluokan hanke

Vuoden 2015 töiden kokonaiskustannukset ovat noin 25 miljoonaa euroa. Koko radan pituus on 160 kilometriä, josta urakka-alue on noin 40 kilometriä. Urakan ensimmäinen osa tehtiin viime vuonna ja nyt korjataan toinen osa.

Koska kyseessä on suuri hanke, sillä on myös vaikutuksia henkilöliikenteeseen. Korjaustöitä tehdään tänä vuonna viitenä päivänä viikossa. Rakennustyöt pyritään tekemään liikenteen ehdoilla, mutta henkilöliikenteessä on poikkeusjärjestelyjä työn aikana. Junavuoroja korvataan esimerkiksi bussiliikenteellä.

Urakka sijaitsee Oulu–Kontiomäki-rataosalla, Oulunjärven itäpuolella liikennepaikkavälillä Vaala–Kivesjärvi. Oulu-Kontiomäki -rataosa on tärkeä tavaraliikenteen kuljetuskäytävä kotimaisille metsäteollisuuden raaka-ainekuljetuksille.

Oulu – Kontiomäki on tavaraliikenteelle tärkeä rata

Rataosuuden kuljetusmäärät ovat merkittäviä. Paltamon kohdalla vuoden 2014 aikana kuljetettiin 14 miljoonaa bruttotonnia.

– Oulu-Kontiomäki -rataosa on tärkeä tavaraliikenteen kuljetuskäytävä kotimaisille metsäteollisuuden raaka-ainekuljetuksille Kainuun suurilta raakapuun terminaleilta ja kuormausalueilta, toteaa VR Transpointin rautatielogistiikan suunnittelupäällikkö Nina Mähönen.

Rataosuudella kulkee myös merkittäviä määriä kotimaisen teollisuuden raaka-ainekuljetuksia sekä transitoliikennettä Venäjältä Pohjanlahden satamiin.

Bookmark the permalink.